Queim é esta extraña?

Brasilia ei selkeästikään tee hyvää mulle. Habits I've picked on:

1. Kahvin juonti. Nykyään 4 kuppia päivässä, not a big deal.
2. Oluen juonti. Miksi se on niin halpaa?
3. Oluen juonti lounasaikaa. Hello päiväkänni!
4. Jalkapallosta puhuminen. Millon mä muka oon tiennyt mitään jalakpallosta. Varsinkaan portugalin kielellä?
5. Säärikarvojen ajamattajättäminen (joo sori, mut on pakko jakaa tää). Shortsi/hamekeli ja meikä ei välitä :D HELL YEAH.

Noin muutaman mainitakseni.

Minha semana

Ajattelin postata viikko-ohjelmani tänne, kun ei mun teksteistäni saa ikinä selkoa. Melkeinpä jokainen viikko on aikataulultaan samanlainen, mutta tää on silti sekava.

Maanantai

7.30 aamiainen

8.00-9.30 Muchirao (suursiivous)

9.30-10.00 Feira. Torille siis ostamaan viikon vihannekset ja hedelmät. Tämä on yksi lempihetkistäni viikossa, käytämme 50 realia, eli 20€ ja saamme aivan käsittämättömän määrän tuoretta ruokaa! Sen kantaminen takaisin AEC-TEA:lle on aina pieni kuntosalitreeni. Vesimeloni päänpäälle ja selkäreppuun 5kg tomaattia.

12.00 Lunch

Iltapäivisin yleensä suunnittelen viikon tunteja ja hoidan juoksevia asioita (pannki, posti yms.)

19.00 Aula de ingles particular pra Leo

Tiistai ja Torstai

7.30 aamiainen

9.00-11.00 Capoeira at Casa De Menor ja sen jälkeen visiitti COOPES:iin (luomutila).

12.00 Lunch

14.00-16.00 Aula de ingles nivel 3

17.00-19.00 Aula de Portuguese com Ubiratan (meidän 15-vuotias mailman sympaattisin ja kohtelian opettaja)

19.00-21.00 Aula de ingles nivel 2

21.00-21.30 Aula de ingles particular pra Edisse e Gabi

Keskiviikko

7.30 aamiainen

8.30-10.00 PETI

10.00-11.00 COOPES

12.00 Lunch+housemeeting

19.00 Aula de ingles particular pra Leo

Perjantai

7.30 aamiainen

9.00-10.30 jalkkista COPSI-tyyppien kanssa (kehitysvammaiset)
10.30 Storytelling-projekti, jossa luen portugaliksi lastenkirjoja (kuinka vaikeaa onkaan lukea joku 10 sivua tekstia :D)

12.00 Lunch

18.00-> Capoeira

Lauantai

7.30 Aamiainen

9.00-11.00 Capoeira

12.00 Lounas

14.00-17.30 Aula de ingles nivel 1

18-> Capoeira

Sunnuntai

9.00-11.00 Capoeira

Uima-allas jossain vaiheessa ennen klo 16.00 ja sen jälkeen acai.
18-> Capoeira

Jos minulla on paljon luppoaikaa ja energiaa jonain päivänä menen COOPES:iin auttelemaan . Joka viikko meillä on myös tapaaminen harjoitteluohjaajan kanssa, jossa käymme läpi harjoitteluun liittyviä asioita, tunteita, toiveita, valituksia, kehuja ja niin edelleen, sekä opettajakokous, jossa kaikki opettajat kokoontuvat ja nostavat esiin mieltä askarruttavia asioita tunneilta.  Osaamme myös viettää vapaa-aikaa; yleisin tapa on makoilla riippumatossa, lueskella kirjaa ja juoruilla. Syömistä unohtamatta ;) 

Joka viikko jokainen myös kokkaa lounaan kaikille 2-3 kertaa ja syömisen jälkeen tiskaa kaikkien tiskit. Aamu- ja iltatiskivuoroja on myös noin 2 ja tämän lisäksi kaikilla on viikkotehtävä, joka suoritetaan päivittäin. Näitä ovat mm. aamiaisen valmistaminen, vessan siivous, pation lakaisu, roskien vieminen, puutarhan kunnossapito ja keittiön siivoaminen. 

Tämän lisäksi tietenkin joka päivä jotain yllättävää tulee eteen, joten ikinä ei voi suunnitella päiväänsä liian tarkkaan :) It's Brazil babe. Bahia life. Peace.

I feel like a horse just kicked me

Karnevaalit. Oli hieman hilkulla päästiinkö lähtemään Salvadorin karnevaaleille. Kuten aiemmin mainitsin, poliisit lakkoilivat juuri ennen karnevaaleja. Salvadorin tilannetta kuvailtiin meille muun muassa näin: ”Helvetti on irti!” ”EN ole poistunut asunnostani moneen päivään, enkä aio!” toisaalta taas ” Eipä täällä muuta, kuin todella hiljaista kaduilla.”. 16 ihmistä/päivä kuulemma sai surmansa, mutta kukapa tietää kuinka monta normaalina päivänä kuolee Salvadorissa. Salvador on siitä hullu kaupunki järjestää karnevaaleja, että rikkaiden ja köyhien ero on todella huomattava ja silmäänpistävä. Tämä luo tietenkin omat vaaransa, kun favelojen ihmiset, joilla ei ole mitään hävittävänä elämässään ja rikkaat niin turistit, kuin paljasjalkaiset salvadorilaisetkin kaikki laitetaan samaan kaupunkiin bilettämään. Charles kertoikin meille tarinoita karnevaaleilta ja antoi hyviä vinkkejä ”Olkaa vaan viisaampia, kun ne tyhmimmät ihmiset siellä.” Okei saatiin me paljon hyödyllistäkin tietoa mm. siitä mihin mennä, millaisissa porukoissa kulkea ja siitä, ettei MITÄÄN pidetä mukana. Rahat kenkään ja menoksi! Ja kengiksi siis tennarit, ei missään nimessä sandaaleja, jos haluaa säilyttää jalkakultansa. Lisäksi Charles lupasi toimia koekaniininamme Salvadorin tilanteesta ja lähti viikonlopuksi sinne, ”Jos tulen takaisin, sinne on turvallista matkustaa. Jos en tule takaisin, ei varmaan kannata lähteä.”  Kaksi päivää aiottua myöhemmin ja vain pari tuntia ennen bussimme lähtöä huojennuksemme Charlie palasi ehjin nahoin luoksemme. Eikun matkaan siis!

Bussimme lähti CapimGrossosta 12.45 aamuyöstä ja saavuimme perille Salvadoriin vähän 5 jälkeen aamulla. Hieman pöllähtäneenä matkasta, tuulettimesta ja pienistä unista keräsimme kamppeemme ja hyppäsimme citybussiin. Salvadorissa satoi kaatamalla, mutta se oli vain virkistävää, sillä CG ei ole satanut sitten tulomme. Pääsimme Pelourinhoon ja Salvadorin kuuluisalle hissille (entiiämiks se muka on kuuluisa, siitä ei ees näe mitään) ja se oli kiinni! Me muututtiin tosin Hannu Hanhiksi sillä hetkellä, sillä juuri kun pohdimme mitä tekisimme, hissin portin ovet avattiin ja mies päästi kourallisen ihmisiä sisään. Mekin toki tungimme sinne ja silakoimme ilmaiseksi ylös. Hostellille saavuimme 6 aamulla ja sammuimme kaikki peteihimme. Parin tunnin yöunien jälkeen olimme valmiita taistoon ja lähdimme katselemaan Salvadoria. Kaikki olivat työntouhussa ja valmistelivat karnevaaleja illan avajaisia varten. Brasilialaiseen tapaan kemut alkoivat pari tuntia myöhemmin, kun mitä niiden piti, mutta eipä se menoamme haitannut. Kun bileet sitten varsinaisesti alkoivat, me hukkasimme Antin kahden minuutin jälkeen. Classic. Opimmekin kolmen illan aikana, että 2-3 ihmistä on maksimi, joka siinä porukassa voi liikkua yhdessä. Joka ilta jossain välissä hukkasimme osan joukostamme.

Karnevaalit olivat jotain niin käsittämättömän hullua, ettei niitä voi edes kuvailla. 3-5 miljoona ihmistä samassa kaupungissa pitämässä hauskaa. Se oli hienoin kokemus ikinä, enkä sitä voi ikinä unohtaa! Onpahan nyt koettu maailman suurin katujuhla, olo on myös sen mukainen. Olen hieman harmissani siitä, etten pysty pullottamaan aromia kengistäni ja lähettämään sitä teille kaikille. Just lovely. Kuvitelkaa mitkään festarit, kertokaa se näky jollain tuhannella ja lisätkää se fakta, ettei Brasiliassa ikinä kukaan heitä roskia muualle kuin kadulle (kyllähän joku ne siivoaa) ja pystytte ehkä kuvittelemaan, miltä siellä näytti. Siihen kun vielä lisää vessojen puuttumisen, parit ketsupit yms., katuojat ja vesikuurot niin kenkieni kohtalo saattaa aueta teille paremmin ;). Valkoinen tyttö sai hieman huomiota osakseen ”Voitko yrittää olla hieman tummempi” taisi olla yleisin kommentti kanssajuhlijoiltani. Toisaalta sain myös aika monta (liian monta) ilmaista kaljaa ja uutta ystävää kolmen illan aikana.

Pelottavinta oli aina, kun poliisit sattuivat kohdalle. He kulkivat väkijoukossa pitkinä jonoina, pamppujen kanssa, ja aina kun he sattuivat kohdalle, kaikki lakkasivat hengittämästä ja tanssimasta. Jos olit tiellä, niin randomihmiset kaappasivat sinut syliinsä pois tieltä, nimittäin, jos vahingossa koskit poliisiin, niin he hyökkäsivät kimppuusi pamppuineen. Muutaman kerran tämä tapahtui lähelläni ja silloin oli kaaos lähellä. Ihmiset sinkoilivat joka suuntaan ja pakkautuivat lähemmäksi, kun ikinä ajattelisit, on mahdollista. (jos kärsit ahtaanpaikankammosta, niin en suosittele karnevaaleja sinulle)  Toinen maailman hulluin kokemus oli popkorni. Minä ja Alex jouduimme tällaiseen viimeisenä iltanamme. Popkorni= bändi soittaa ison rekan lavalla, jos maksat miljoonan voit päästä sinne seisomaan. Rekan ympärillä on köydet, joissa ihmiset, jotka maksavat pari sataa euroa saavat olla hieman turvallisemmin ja voivat pitää esim. kameroita esillä. Köysien ulkopuolella on kaikki muut ihmiset, jotka tanssivat ja riehuvat ja pitävät hauskaa, ja missä mielestäni parhaat bileet olivat. Nämä ihmiset, jotka ovat köysien ulkopuolella alkavat hyppiä eteenpäin hullua vauhtia, kyynärpäät sivuilla yrittäen tyrkkiä niin montaa ihmistä kuin mahdollista. Tässä siis popkorni.  Kaduilla on aina reunat, joten tila on rajattu, kun ihmiset ovat muutenkin pakkautuneet todella tiiviisti ja sitten vielä alkaa hullu hyppely sinne sun tänne meinasi paniikki iskeä. Hauskaa oli silti! Ja saavutettiin tavoitteemme biletystä klo 17-5.30. Juomien välissä tankkasimme vähän lihavarrasta ja grillattua juustoa. Melkein itkin onnesta, kun vihdoin sain lihaa systeemiini!

Päivisin meininki ei ollut läheskään niin hullu, joten me vietimme ne rannalla, kalastajaveneissä loikoillen ja acaita syöden. Tosin yhtenä päivänä kävellessämme takaisin PelourinhoonBarrasta, jouduimme keskelle vesipyssysotaa ja tietenkin siinä 5km matkan aikana olimme kohde numero 1! Minussa ei ollut yhtäkään kuivaa kohtaa, onneksi myös päälläni oli valkoinen t-paita. Onnistuimme myös törmäämään CapimGrosso-tuttaviimme, en voi vieläkään käsittää miten tämä on mahdollista, mutta bongasimme 4 eri tuttua ihmistä 3 päivän aikana!

Karnevaalien aikana pääsin näkemään aivan uuden puolen Salvadorista. Viimeksi siellä ollessamme näin historiallisen keskustan ja favelat. Tällä kertaa pääsin tutustumaan siihen rikkaaseen puoleen. Voisin sanoa, että kelpaa. Alexin eräs koulukaveri oli vaihto-oppilaana Salvadorissa ja hän oli naapurustossa, jossa asuu pelkkiä rikkaita ihmisiä. Koko Salvadorin valkoisesta väestöstä 80 % asuu kyseisessä naapurustossa. Paikka oli UPEA. Asunnot olivat ilmavia ja suuria, niiltä oli mahtavat näköalat rannalla ja monilla yksityisranta-alueet. Melkeinpä joka asunnon parvekkeella tai katolla oli uima-allas. EN mä varsinaisesti vihannut sitä paikkaa.

Kolme päivää karnevaalihumua oli aivan tarpeeksi minulle, jalkaparkani olivat niin kuolleet! Oli mahtavaa palkita itsensä pienellä rantalomalla. Päädyimme ottamaan bussin pari tuntia pohjoiseen Salvadorista ja löysimme pienen todella sympaattisen kylän, keskeltä ei mitään. Hostellimme oli kaukana kaikesta keskellä palmuja ja hedelmäpuita ja siellä oli pikkuapinoita kaikkialla! Vietimme päivämme makoillen riippumatoissa, syöden ja maaten rannalla, joka oli kaunein mitä olen koskaan nähnyt! Valkoista hiekkaa kilometrikaupalla, turkoosia vettä ja ei yhtäkään ihmistä missään. Ei mitään turistimyyjiä, rantabaareja tai muutakaan. Vain sinä ja ajatuksesi. Löysin rannalta kuolleita kaloja, jotka olivat isoimpia, joita olen koskaan nähnyt, niillä oli hevosen hampaat ja piikkejä. PELOTTAVIA! Uiminen oli sen jälkeen vähän nihkeää. Aallotkin olivat niin isot, ettei rantavettä kauemmas oikein uskaltanut mennä.  Palamatta en jäänyt, mutta taisi vähän väriäkin tarttua. En kyllä kadu tätä harjoittelupaikkaa lainkaan!

Oli myös mukava palata takaisin kotiin CapimGrossoon, varsinkin kun meitä odotti täällä uusi vapaaehtoinen Michelle Meksikosta! Siistiä saada uusia naamoja tänne JKeksimme myös miten Skypen saa toimimaan <3 Äitin ei tarvii olla enää huolissaan.

Semana de carnavals

CARNAVALS!! EM 3 DIAS. Vähän ehkä innostusta ilmassa täällä. Keskiviikkona keskiyöllä lähdetään joukolla (the finns, alex and esme) kohti Salvadoria ja karnevaalimeininkejä. Tiedossa on hullua meninkiä ja hirveetäbilettämistä. Meitä on varoitettu kaikesta, olemme valmiina koitokseen. Kolmen päivän bileputken jälkeen aiomme palkita itsemme rantalomalla ennen kuin paluu arkeen taas tapahtuu.

Tähän viikonloppuun mahtui kaikkea ja ei mitään. Katsoin portugalinkielisen elokuvan erään paikallisen tytön luona brassiporukalla (en tuntenut niistä kovinkaan montaa, silakkana vaan sisään piireihin), jossa yksi puhui englantia. Hauskaa oli ja elokuvasta ymmärsin jopa jotain, keskustelusta en niin paljon. Syytän teinikieltä, jota en vielä hallitse… Lauantaina olivat Danyn läksiäiset, en tosin suostunut sanomaan hyvästi, koska se tarkoittaa, ettei nähtäisi enää koskaan. Jää pieni aukko meidän elämään CapimGrossossa ilman häntä. Dany tutustutti meidät piireihin, kertoi juhlista ja käväisi AEC-TEA:lla vähintään kerran päivässä.

Loput viikonlopusta kulutin capoeiraten ja uima-altaalla polskien..jälleen kerran.

Tänään yritimme saada kierrätys/puutarhaprojektiamme eteenpäin. Minä, Alex ja Eulalia menimme juttelemaan prefetuiraan (kaupungintalo?) ihmisten kanssa, josko saisimme käyttöömme maan AEC-TEA:n edessä. Vietimme virastossa kaksi tuntia, ja tässä se, mitä itse sain irti keskustelusta: maa kuuluu viereiselle koululle, joten he eivät virastossa voi päättää saammeko sen. Myös, että projekti-idea kuulostaa heistä oikein mainiolta, mutta ei tule ikinä toimimaan Brasiliassa, koska heitä ei ole kasvatettu ajattelemaan kierrätyksen kannalta. (ideana on siis, että naapuruston biojätteen kerätään yhteen paikkaan, eli tehdään naapuruston komposti. Samalla viljellään yhteisesti jotain vihanneksia/hedelmiä) Ja siis sehän on hyvä syy olla yrittämättä, mitäää? Seuraavaksi meidän pitää saada naapurit lupautumaan mukaan toimintaan, ennekuin mitään voi tapahtua. Fairenough, I guess. Hauskinta mielestäni koko reissussa oli se, että secretaria de agricultura kysyi minulta, että:  ”É de Tanzania?” Katsoin heppua hetken, koska en tiennyt oliko kyseessä vitsi. Sitten katsoin Eulaliaa ja kysyin ”Emserio”. ”Sim, emserio.”. Siinä sitten yritän selittää, että eikun Tansania on Afrikassa. ”Niin, ehkä se on Afrikassa tai ehkä ei ole” ”Tiedän faktana, että se on Afrikassa. Siellä on vain tummia ihmisiä. Näytetäänkö me Eulalian kanssa samalta?” Sense of geography ,whereareyouuu? Moi oon Vilma ja tulen Tansaniasta. 

Dá o pé loro

Minulla ja amerikkalaisella vaparilla Alexilla on muutamia lempiharrastuksia. Yksi niistä on ”whatifs”,peli, jota pelaamme pitääksemme elämän jännänä (koska siis muutenhan Brasilia on niin basicciä). Siinä kuuluu keksiä huonoin mahdollinen lopputulos tilanteissa, joihin törmäämme päivittäisessä elämässämme. Ehkä paras tähän mennessä on bussimatkaltamme Jacobiinaan, kun bussi kaasutti pienen pientä hiekkatietä aivan liian suurella tilannenopeudella. Kukaan ei tiennyt meidän olevan juuri siinä bussissa (jos ei lasketa niitä muita matkustajia)ja kellään meillä ei ollut henkkareita mukana. ”Whatifthisbus just crashed and wealldied. No one would know, at least not in a very long time.” Peli alkoi siitä, kun eräänä iltana jutustelimme pöydän ääressä vesimelonia syöden ja kysyin: “Entä jos vaan sekoisin ja ottaisin tän veitsen ja alkaisin puukottaa teitä?”. (Tää on mun todella suuri pelko, ei välttämättä juuri puukottaminen, mutta se että teen jotain typerää ja järjenvastaista jossain normissa tilanteessa).

Toinen ”harrasuksemme” on olla spontaani ja aina, eli päivittäin vähintään kerran, kun siltä tuntuu niin pitää päästää se riemu Brasiliassa olemisesta ulos itsestä. ”Wow, I can’tbelievethat I am actuallyhere. I LOVE it. Euadoro. Can you imagine being back home? It is freaking -30C in Finland.”  (P.s kaikille pakkasessa värjöttäville tiedoksi, +15C on kuulemma niin kylmä, että kuolema varmaan tulisi. EI pysty brassi kuvittelemaan mitään kylmempää :D) Melkeinpä kaikkeen on myös sanottava kyllä. Mitään typerää ei saa tehdä, mutta muuten vastaus on aina kyllä tai pikemminkin JOO. Se on sana, jonka kaikki AEC-TEA:lla osaavat.

Kolmantena rutiineihimme kuuluu jokapäiväinen portugalin puhuminen. Yleensä on tosi outoa puhua eri kieltä ihmisen kanssa, jos on jo luotu keskusteluyhteys jollain toisella kielellä. Päätimmekin, että huolimatta kuinka vaikeaa, hidasta tai outoa on puhua portugalia, niin joka päivä sitä on tehtävä. Onneksi Alex on opiskellut portugalia koulussa, joten hän on hyvä opettaja, ja kärsivällinen kanssani. 

assim você me mata

Englannin tunnit alkoivat, minulla on yhteensä vain 5 oppilasta kolmessa eri ryhmässä. Tosi kiva yrittää tehdä mitään aktiviteettejä. No toivotaan, että lisää tulee kunhan poliisit lopettavat lakkoilun ja yhteiskuntaan palaa arki. Tällä hetkellä paikat ovat auki, jos ovat. Suurin osa ei ole. Koko CapimGrossossa ei ole rahaa, posti ei ole auki ja koulut, joiden piti palata lomilta tällä viikolla pysyvät suljettuina. Maitoa saa ehkä, kauppa on auki ehkä, mutta AEC-TEA pysyy avoimena onneksi. Tänään minun piti aloittaa projektini PETI:ssä, mutta kappas opettajat eivät ole töissä vielä. NO, ehkä ensiviikolla sitten. Tällä viikolla aion mennä luomutilalle auttelemaan ja osallistua sellaisen luonnonsuojeluaktiivipilottihankkeen ensimmäiseen kokoukseen.  Kuinka paljon tapaamisesta ymmärrän, tulee olemaan sivuseikka. Tiedän, että hankkeen tavoitteena on saada kaupunkilaiset aktiivisiksi ja tehdä naapurustoihin yhteisiä puutarhoja ja biokierrätyspisteitä (mitään jätteiden lajittelua täällä ei tunneta). Aiomme myös harrastaa kaupunkiviljelyä ja kapinahengellä (MINÄ AINAKIN!) vallata vähän maata viljelyyn. Kuulostaa niin siistiltä, että pakko olla mukana vaikka kielitaito ei ehkä tuon tason keskusteluun riitäkään.

Kuukausi oleskelua on nyt takana. Aika on mennyt hirmu nopeaa, toisaalta taas ajatus Suomesta tuntuu hyvin kaukaiselta. Enää kaksi kuukautta jäljellä. No onneksi se on paljon aikaa se. Ehdin vielä oppia puhumaan portugalia (näin ainakin uskottelen itselleni), saada projekteihini tolkkua, käydä katsastamassa karnevaalit, matkustella, ihmetellä Brasiliaa, harrastaa capoeiraa ja ehkä jopa ikävöidä kotia. 

bebido

Viikonloppu oli eeppinen.  Perjantaina ensin capoeira, jossa meille ilmoitettiin, että meidät kastetaan pian ja saamme näin siis ensimmäiset vyömme!  Jännää, en kyllä tiedä olenko tarpeeksi hyvä vielä. Toisaalta, capoeiraa vedetään tunteella, ei niinkään opetetuilla liikesarjoilla. Tietty on ihan kiva jos osais muutakin kun 5 liikettä, joita sitten toistaa. Ongelma on siinä, että osaan kyllä, mutta pelatessa en osaa käyttää niitä. Ehkä 8 kertaa viikossa seuraavat pari kuukautta auttaa mua vähän ymmärtämään ja oppimaan, en malta odottaa! Capoeiran jälkeen meidät oli kutsuttu juhliin, joissa tunsimme entuudestaan kaksi ihmistä. Oli supermukavaa, tosin sinne meneminen ja takaisin tuleminen eivät ehkä ole miellyttävimpiä kokemuksiani. Piece of junkcar, jotain sata ihmistä sisällä, vaihteita ei edes mahduttu vaihtamaan, en tiedä kuinka ajokunnossa oleva kuski, jota en tuntenut entuudestaan ja tähän lisättynä CapimGrosson tiet. Auto ei ainakaan säilynyt kolhuitta.  Me kuitenkin ollaan kaikki elossa, joka on tärkeintä. Droga as linguas teki taas tehtävänsä ;)

Seuraavana päivänä eräs uusi ystävämme ja Dani, joka on vanha ystävämme (jos nyt kuukauden tuttua ystävää voi sanoa vanhaksi), tulivat kysymään, josko lähtisimme tämän uuden ystävän vanhempien farmille viikonlopun viettoon.  Tokikin lähdimme.  Otimme bussin keskelle ei mitään, ja päädyimme osallistumaan jonkinlaiseen sukukokoukseen. No eipä siinä, meidät otettiin avosylin vastaan, käveltyämme portista sisään meillä oli jo olutlasit kädessä ja saimme kehotuksen mennä uimaan altaaseen. Sen teimmekin, JEE rakastan uimista. Allas oli tosin todella pieni ja meitä siellä sisällä liian monta :D Saimme syödäksemme lihaa, josta isäntämme eivät suostuneet kertomaan mitä se on enne kun olimme syöneet. Ihan hyvä, sillä olisi voinut maistua eriltä, jos olisin tiennyt syöväni lehmän vatsaa ja jonkun tuntemattoman eläimen maksaa sekä lampaan nilkkaa. Olin vain onnellinen saatuani lihaa. Pelasimme myös koko suvun voimin (miinus lapset ja vanhukset) vesi-ilmapallo juomapeliä Pitù nimisellä juomalla, joka on jotain tiettyä erikoista cachaçaa (siitä tehdään caiprinha, maksaa täällä noin ei mitään) ja sen alkoholipitoisuus on 40%. Ideana oli tehdä iso ympyrä ja heitellä vesi-ilmapalloa ihmiseltä toiselle, jos ilmapallo meni rikki käsissäsi tai et saanut sitä kiinni, vaikka se tuli ihan viereesi, niin jouduit juomaan shotin (määrä kasvoi ajan kuluessa) Pitùa. Siinä oli toveri jos toinenkin hieman humaltuneessa tilassa kuin vihdoin kaikki pallot oli heitelty. Eipä voi kun todeta, että brassit osaavat juhlia. Myöhemmin illalla rakensimme vielä ison kokon, jossa poltimme roskat, tanssimme sambaa ja katselimme taivasta (täällä on ihan eri tähdet kun kotona). Olin jälleen kerran vaan niin onnellinen olinpaikastani. Yön vietimme teltoissa, tosin itse olin lähes taivasalla (puoliksi teltassa ja puoliksi ulkona). Viikonloppu oli kerrassaan DELICIA, DELICIA! Sunnuntaina menimme jälleen uima-altaalle. Se on meidän uusi sunnuntairutiinimme. Tenho quefalar, uma fin de semana muito sucedido.

um acidente de feijão

Brasiliassa eläimetkin tekevät mitä ikinä haluavat. Vähän respectii niille. Koirat istuvat molemmin puolin tietä ja haukkuvat toisilleen, kissat kiipeävät muurien yli takapihallesi ja alkavat naukua klo 3.30 aamuyöllä. Aasi vaeltaa vapaana ja alkaa nauraa aina kun kuljet ohi, kukot kiekuvat milloin lystäävät ja linnut viettävät yönsä huoneessasi jos tahtovat. On mulla muutama eläinystäväkin täällä, kolme liskoa, jotka joka ilta tulevat huoneeni ulkoseinälle kärkkymään hyönteisiä. Ne on kivoja ja harmittomia. Yhtään tukaania en vielä harmikseni oo nähnyt, ellei lasketa peilistä heijastuvaa kuvaa joinain päivinä.

Tällä viikolla meillä oli treinamento de profesores, ja opittiin millainen on hyvä opettaja ja hyvin pidetty tunti. Mitään uutta varsinaisesti en oppinut, sillä sisällöllisesti asiat olivat melko samoja, kuin esim. ryhmän ohjauksen kurssilla. Puhuttiin ryhmädynamiikasta, monipuolisista harjoitteista ja kuinka olla innostava esimerkki yms.  Saimme myös tietää mitä ryhmiä opetamme, nyt voi siis alkaa suunnitella tuntejaan. Minä opetan muistaakseni kahta kolmannen tason englannin ryhmää, yhtä toisen tason ja ehkä yhtä ensimmäisen taso ryhmää, sekä vastuulleni kuuluvat yksityistunnit, joita olemme koko tammikuun antaneet. Tästä tulee siis noin 16 tuntia opetusta viikkoon + suunnittelut päälle. Lisäksi minulla on jo hieman seljenneitä ideoita communityprojekteistani, joita aion toteuttaa. Aion tehdä maantieto/ympäristökasvatusprjoketinPETI:in, jonne lapset menevät ennen ja jälkeen koulun työskentelyn sijaan. Tätä ohjelmaa rahoittaa hallitus ja lasten vanhemmat saavat joka kuukausi noin saman verran rahaa hallitukselta, kuin mitä nuo lapset saisivat työskentelystään.

Toinen uusi ideani on tehdä storytelling-projekti paikkaan nimeltä Peixi, joka on köyhä ja vähän pahamaineinen kaupunginosa CapimGrossossa. Siellä on paljon erilaisia ongelmia, joista yksi on esimerkiksi lapsiprostituutio.  Ajatuksena, joka vielä on alkuvaiheessa tosin, on mennä sinne ja lukea satuja lapsille. (Täällä kirja on ylellisyys, jota monilla ei ole. Tämä johtaa tietenkin siihen, että lukeminen ja oikeinkirjoittaminen ovat hankalia asioita, ja muutenkin mielestäni sadut ja niiden kuunteleminen ovat suuri osa lapsuutta. Ne rikastuttavat mieltä ja sanavarastoa ja elämää!) Tarinan kertomisen lomassa tehtäisiin erilaisia taideprojekteja esimerkiksi muovailuvahalla, kynillä, vesiväreillä tai miten ikinä keksiikään, tai käytettäisiin draamallisia keinoja tai vaikka esimerkiksi joogaa apuna. Olen innoissani tästä projektista, emme vain tiedä milloin koulu Peixissä aukeaa. Ja hommat toimii Brasiliassa ;)

Eräs suuri haaste näissä community-projekteissa on, nimittäin ne pitäisi tehdä portugaliksi, sillä englantia ei puhu oikeastaan kukaan. Ainakin kehittyy kielitaito! Viimeisen viikon aikana olen alkanut ymmärtää jopa paikallisia, ainakin jos he puhuvat tarpeeksi hitaasti ja selkeästi. Vaikeinta on se, että KAIKKI sanat katkaistaan kesken, arghh! Mutta olen hyvin ylpeä, sillä yhtenä iltana tällä viikolla puhuin 4 tuntia portugalia putkeen ja se on paljon se!

Tällä viikolla olen myös harjoitellut tiiviisti capoeiraa, nyt on jalkapohjat niin ruvella, ettei kävelemään pysty. Onnistuttiin myös Alexin kanssa räjäyttämään pavut kattoon, kun painekeittimen kannen välissä oleva kumiosa lipesi pois paikoiltaan. HAhaha se oli ehkä koomisin tilanne ikinä, toisaalta myös melko pelottava. Charles, joka on ollut täällä noin ikuisuuden, sanoi,ettei kukaan koskaan aiemmin ole onnistunut tekemään samaa temppua. No tiettyhän minä onnistun!  Kuka haluaa vielä mun kokkauksiani?

Ai niin, aluksi kadoksissa ollut ruokahaluni on palannut. Nyt minulla on KOKO AJAN nälkä. Aamiaisen ja lounaan välissä on yleensä noin 4-5 tuntia ja lounasaikaan olen kuolemaisillani nälkään :D Illat menevät pitkälti siihen että parin tunnin välein on pakko saada jotain syömistä. No onneksi sentään syömme välipaloiksi hedelmiä ja vihanneksia. Yhtenä päivänä taisin syödä puolikkaan vesimelonin yksinäni. Parceria? Acho que não.