Juon kalamiesten kanssa madeiraa..

...jos silta sattuisi romahtamaan, en palaisi mantereelle milloinkaan.

Tänään oltiin ihanalla kalastajasaarella n. tunti Salvadorin ulkopuolella. Mustia kalamiehiä, valkoista hiekkaa, kirkasta vettä ja kirkkaita veneitä. Niin täydellistä! <3
Taisin vähän palaa taas, kai siitäkin voi jollain tasolla nauttia, koska tätä ei pääse tapahtumaan vähään aikaan.

Eilen sanottiin hyästit Gapim Grossolle ja tultiin tankkaamaan viimeiset varastot aurinkoa rantalomalle. Inhottaa ajatus tän auringon jättämisestä ja LUMEN (mitä se olikaan?) kohtaamisesta.

Vähän haikea on ajatus Brasiliasta lähtemisestä, mutta täällähän tämä pysyy jos takaisin haluaa :)

Huomenna illalla vamos pegar um avião ja suunnataan Suomeen. Kotona tiistaina aamuyöstä ja siihen loppuu tämä seikkailu.

foi leagão

Qual é seu nome? È maculelê

Maanantaina mentiin käymään Beixessä, joka on naapurusto n. 6km Capim Grossosta. Se on maineessa monista ongelmistaan. Muutaman aiempi vapari on käynyt siellä työskentelemässä lasten kanssa ja tekemässä projekteja, itsekin halusin mennä tekemään story telling projektin sinne, mutta Brasiliassa kun ollaan, niin monen mutkan kautta päädyin kuitenkin tekemään sen AEC-TEAlla. Olin kuullut monenlaista tästä paikasta ja mielenkiinnolla odotin tätä kouluvierailua.
Se alkoi sillä, että 12 aikaan  jouduttiin odottamaan puoli tuntia kyytiämme, varjot oli aika vähissä...Kouluun päästyämme, kiersimme luokasta luokkaan esittelemässä itsemme ja sitten oppilaat sai kysellä. Pikkulasten luokassa puolilla tytöistä (4-6v) oli luomiväriä. Myöhemmin yhdessä luokassa eräällä tytöllä, joka oli ehkä 13v oli vauva mukanaan (oma). Seuraavassa luokassa oppilaat kerotilivat minkä ikäisiä he ovat ja minkä ikäisiä heidän äitinsä ovat. "Eu tenho 11 anos e minha mãe tem 23 anos" Perus. Kierroksen jälkeen lapset veivät meidät tutustumaan kylään ja kertoilivat tarinoita. Yksi tyttö, joka oli 12v, kertoi poikaystävästään (18v) Salvadorissa, jonka luo hän menee joka viikonloppu. Kyseinen mies on kuulemma businessmies (empresário) :s Lapsiprostituutio on iso ongelma juuri kyseisessä naapurustossa, mutta ihmiset sulkevat silmänsä tältä. Luulatavasti energiaa ja toivoa ei ole. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta tässä totuus. Ja vaikka tämä onkin kuuluisa naapurusto, niin kyllä ongelmia löytyy Capim Grossostakin.

Viimeaikoina on ahdistanut muutaman ystävän puolesta ja ollaan aika paljon puhuttukin täällä järjestöllä näistä ongelmista. Niin monet ihmiset täällä juuttuvat 8-4 töihin, johonkin aivan heidän koulutustaan vastaamattomaan työhön (papelaria, arkkukauppa, supermarket jne), vaikka olisivatkin käyneet yliopistossa. Capim Grossossa vaan ei ole mahdollisuuskia muihin töihin ja monet eivät halua/pysty lähtemään perheen takia pois (esdim äiti saattaa sanoa, että pois ei ole menemistä). Osalla myös äiti sanoo jyrkän EIN yliopistokoulutukselle. Nämä ihmiset siis juuttuvaat tähän 30 000 asukkaan rekkapysäkille, jota kutsutaan kaupungiksi. Täällä vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on niinkin monia kuin juominen. Monet juovat siis joka ilta, koska LITERALLY muuta tekemistä täällä ei ole. Joskus viikonloppuisin sekoitetaan vähän pakkaa ja mennään "kesätalolle" (eli all year around) keskelle ei mitään, ja juodaan vähän lisää. Quite sad. Jos vaan voisin, niin tämä kierre saisi päätöksen. Ilmaista ehkäisyä, ehkäisyvalistusta, jotain meilekästä tekemistä nuorille ja aikuisille jne.

Positiivisimpiin aiheisiin. Tänään kävin CAPS-I:ssa, joka on kehitysvammatoimintakeskus pelaamassa futebolia ja maculelea. Maculele on sellainen tanssi, jota tanssitaan joidenkin ihme puukeppien kanssa. Se oli ihan sika kivaa, kunnes mun housut repes :DD Ne ihmiset siellä on vaan niin mahtavia ja symppiksiä, ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Ja nekin on mielissään, kun jotain kiinnostaa viettää aikaa niiden kanssa ja justustella. 


Tänään täältä myös laitettiin vesi poikki, koska täällä ei oikeestaan oo satanut viime elokuun jälkeen, joten kuivuus on aika iso ongelma. Eipä siinä mitään, meillä on tankki joka kestää ehkä päivän. (kuulemma vesi tulee olemaan pois 10 päivää) Viereisellä päiväkodilla on myös kaivo, josta voimme silkaoida salaa vettä. Muuten ei edes ärsyttäisi, mutta täällä on työmiehiä kunnostamssa meidän puutarhaa ja ne käyttää kaiken meidän jäljelläolevan tankkiveden kukkien kastelemiseen :s byebye suihku! 

Life is so hard

p.s there's NO WAY että tuun kotiin jos siellä on kylmä ja lunta ja ällöä :s!

que pechincha!

Feira. 50realia rahaa (20€). Lopputulos:
-2kg perunoita
-1kg bataattia
-1kg porkkanaa
-1kg sipulia
-6 valkosipulia
-6 paprikaa
-1kg jotain toista paprikahommelia
-5kg tomaattia
-3 kurkkua
-vihersalaattia
-kurpitsa
-5 carambolaa
-3kg banaania
-3 vesimelonia
-2 ananasta
-8 mangoa
-2kg appelsiineja
-1kg viinirypäleitä
-2kg goiabaa
-15 passionhedelmää (? maracuja)
-1kg omenoita
-3 papaijaa
-dolce da banana
-mausteita

felicidade

Perjantaina ystävämme Dany-the-actor-desgraça tuli käymään Capim Grossossa!! Ei olla nähty 7 viikkoon ja oli niiin kiva nähdä pitkästä aikaa! :) Huomasin, että portugalin taidot on kasvanu huimasti, ymmärrän kaiken keskusteluissamme! Hurraa.

Perjantaina myös Natalia, uusi voluntaria de Colombia saapui! Michelle ja Natalia puhuu espanjaa ja oon taivaissa kun saan taas harjoitella espanjaa. No en kyllä osaa puhua enää yhtään, sempre falo portugês, mutta huomaan että mun ymmärtämisen taso on parantunut portugalin oppimisen myötä :) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla (eikä edes tarvinnu lyödä somalilasta kasvoihin....) Meillä oli illalla juhlat ja oli hirmuhauskaa, soiteltiin kitaraa ja laulettiin pikkutunneille (tai no aika isoille, kello 5 asti). Seuraavan aamun capoeira oli kyllä tuskainen reissu.

Eilen, lauantaina Girlene, meidän cordinatora de casa täytti vuosia ja mentiin sen luokse juhlimaan. Otettiin bussi pikkukylään ja saatiin maailman parasta ruokaa ja laulettiin kaikkia countrylauluja de Bahia. Mulla oli tapaaminen illalla CG, joten mun piti päästä pois. No, kuultiin ettei busseja mene kun keskiyöllä seuraavan kerran. Onneksi joku mies oli lähdössä pois moottoripyörällään, joten sain sitten ensimmäisen motskarikyydin (kaikilla täällä on moto, koska autot on niin kalliita). Tiettykään sillä miehellä ei ollut ylimääräistä kypärää, joten jouduin pelkäämään henkeni edestä koko 10km matkan takaisin. Tie on hyvinhyvinhyvin kuoppainen, joten ihan oikeasti pelotti että kuolen. Se miekkonen ajoi vielä tuhatta ja sataa, vaikka sanoin etten aiemmin oo ollut kyydissä ja Girlenen äiti vielä huuuteli perään, että "vai devagar" (hitaasti sitten). Selvisin hengissä ja lauantai-ilta sain hyvän päätöksen :).

Tänään tein aamupalaksi pannukakun ja sitten mentiin poolille, jossa sain 5v Maddielta rakkauskirjeen <3 Tuntuu, että jokaisessa postauksessa toistan samaa, mutta olen onnellinen ja oikeiden asioiden äärellä.

primeiras ultimas coisas

Ensimmäiset viimeiset asiat on tehty. Viimeinen lauantaitunti, viimeinen kerta uima-altaalla, viimeinen kerta PETIssä jne. Lähinnä vaan outo ajatus, en varsiniasesti oo miettinyt lähtöä ja etten muka viikon päästä enää olekaan Capim Grossossa o__O Ekat heipatkin piti sanoa, Jaquelinelle, tulee isoikävä sitä putaa! Ajatus lähdöstä on haikea, mutta samalla tuntuu ihan hyvältä mennä takaisin Suomeen. Tässä lista asioista, joita tulen kaipaamaan ja, joita en tule kaipaamaan.

MISS

-aloitetaan nyt niistä most obvious, eli lämpöä

-ihmisiä täällä

-naapurin aasia, aasit pitää maailan hauskinta ääntä. ihan kun olisi kuolemaisillaan.

-capoeiraa, toivottavasti pääsen jatkaan nyt kun Mikkelissä on ryhmä!

-papuja ;)

-feiraa

-portugalin puhumista. viimein kun aloin ymmärtää lähes kaiken, niin on aika lähteä kotiin ja unohtaa kaikki...:s

-waterbeer

-kiireettömyyttä. ikinä ei tarvi ajatella että olisi myöhässä, muutenkin asioita ei tarvitse ottaa niin tosisaan (okei välillä kyllä pistää niin vihaksi tämä!)

-riippumattoa

-tuoreita hedelmiä, varsinkin itse keräämiä (onneks kohta on melkein kesä, edes pieni lohtu)

-açaita

-kahvia

-cachaça

-aamuhetkiä kahvin äärellä, jotka välillä vaan venyy ja venyy, kunnes tulee liian kuuma

-ihmisten ystävällisyyttä

- ja tietty MINHAS PUTAS <3 joo entiiä, miten selviin hyvästeistä

DON'T MISS

-soya

-moskiittoverkko (jos mä oon ikinä lapsena kinunnu prinsessaverkkoa, niin äiti ja isi THANK GOD ettette ostanu, maailman ärsyttävin kapistus)

-sitä, että on koko ajan hiki. kaks sekuntia suihkun jälkeen tuntuu, että tarvis uuden.

-jalkapohjat ei puhdistu IKINÄ. ne on niin desgraça atm, dont judge me jos näette :(

-opettamista. turns out vihaan tuntien suunnittelua yli kaiken, opettaminen on ihan kivaa, mutta hirveen rajallista

-vaatteiden pesemistä käsin. suurin osa vaatteista jää tänne, valkoiset paidat parecem mais harmaata kun valkoista. yök.

-jääkylmää suihkuvettä (joo no tääl on kuuma, mut silti henki salpautuu aina kun astuu suihkun alle)

-sitä, kun MIKÄÄN ei toimi. vettä ei ole, vessa ei vedä, sähköt katkeilee, kattilan kahvat jää käteen, lusikka katkeaa, mikään kynä tai pilota ei toimi etc. Mikään ei ole rikki, ennenkun se on täysin tuhottu. esim. ovi ei ole rikki, vaikka sitä ei saa suljettua, koska se vielä kumminkin roikkuu saranoissaan.

-ocupado

Siinä lista, joka tuli mieleen. Varmasti on paljon muitakin asioita, joita tulee ajateltua vasta sitten, kun on poissa niiden ääreltä.

o primeiro sonho em português

Muistelin tässä toiseksi viimeisen viikon kunniaksi kulunutta aikaa ja muistin muutaman tarinan/asian, jotka oon unohtanut mainita.

THE Imbassai-story. Karnevaalien jäkeisenä päivänä lähdin Elinan ja Alexin kanssa Salvadorista bussilla kohti Imbassai nimistä merenrantakylää. Meille oli sanottu, että matkaan menee korkeintaan 2 tuntia bussilla. Jostain kumman syystä, vaikka olinkon juuri käynyt vessassa mulle iski aivan armoton vessahätä, kun se bussi lähti liikkeelle. Osasyynä oli se, että siinä tiessä oli kuoppia, joten kivasti tärisytti rakkoa myös. Bussissahan ei tiettykään ollut vessaa. Ajattelin, että selviän kyllä sinne hostellille asti. Meni 2 tuntia. Meni lähemmäs 3 tuntia ja minä vaan kärttyynnyn ja kärttyynnyn lisää. Viimeinen pisara oli se, kun juututtiin johonkin älyttömään ruuhkaan ja bussi ei liikkunut kun pari milliä kerrallaan. Siinä vaiheessa sitten päätin, että vessaan on päästävä. Pyydettiin kuskiavaan oven, että pääsisin vessaan. No tietty koko bussilastillinen tölläs sen koko ajan, kun meikä paineli sinne pusikkoon (joku ihme viidakko, mulla oli naarmuja ainakin 2 viikkoa jälkikäteen) . Sitten kun alkoi helopottaa oloa huomasin, että olen jossain ihme suopusikossa ja, että kaikki autot tööttäili siellä tiellä. Lähdin rämpimään takaisin ja yhtäkkiä liikenne olikin alkanut sujumaan, joten kaikki autot oli tosi viahaisia sen bussin hidastelun takia ja jokaikinen ihminen siinä bussissa oli pistänyt päänsä ulos ikkunasta ja yritti tähyillä missä oon. Pokalla kävelin takaisin bussiin ja hyvä ettei ihmiset hurrannu mulle :D

Täällä saa kaikissa virastoissa, pankeissa, postissa yms. vanhukset, raskaanaolevat ja vammaiset ohitella koko jonon. Hyvä idea, niin kauan kun oot ollut siinä jonossa kolmantena viimeisen tunnin, kun papparaiset kiilaa sun ohi koko ajan. Tänään viimeksi seison pankissa jonossa yli puolitoistatuntia ja odottelin, että saisin 200realia (80€ vastaava summa) vaihdettua pienempään, koska missään ei oikeastaan hyväksytä isompaa rahaa, kun 20realia (8€). Kerran, kun olin kaupassa ostamssa tomaattikastiketta tms. niin, että mulla oli YKSI asia kädessä. Eiköhän just kun oon pääsemässä siihen hihnalle, niin yks mummo kiilaa siihen eteen kahden kärryllisen kanssa tavaraa. Joo, siinä sitten hymyilet nätisti ja kunnioitat vanhuksia. Ja jos vaan tietäisitte kuinka hidas brasilialainen kassatyöntekijä voi olla!!

Muutama viikko sitten oltiin ehkä liikaa puhuttu siitä, kuinka hyvältä liha maistuisikaan. Eräänä päivänä lounasaikaan sitten hämmästyttiin aikalailla, kun pöydässä oli muutakin kuin riisiä ja papuja. Kattilla täynnä jotain epämääräistä. Turns out, ne oli kanansydämiä. Ajatus minkään eläimen sydämen syömisestä ei ole ikinä houkutellut mun ruokahaluani millään tasolla. MUTTA pakkohan sitä oli kokeilla ja kun pääsi yli siitä ajatuksesta mitä syö, niin se oli aikas hyvää. Texture oli vähän outo, mutta kaikkeen tottuu.

p.s parturi sano, että mulla on barbitukka :(

vasynyt, mutta hyvin onnellinen

Viikonloppu on ollut aivan mahtava! Perjantaina lahdettiin Alexin ja Michellen kanssa kylaan nimelta Pedras Altas UIMAAN joelle. Loydettiin perille, kun ensin noin koko bussi viittoili meile etta ollaan perilla ja kysyttiin joltain 5 eri ihmiselta mihin menna. Uiminen oli ihanaa. Ei viihdyty tosin kun pari tuntia, koska sitten tuli niiin kuuma etta oli pakko paasta pois auringosta (taalla on syksy ja paivat vaan kuumenee, perjantaian oli varmasti +40C). Ice cold beer kuulosti melko houkuttavalta, joten paadyttiin paikalliseen kuppilaan. Syotiin samalla myohainen lounas, aivan sikana ruokaa kolmelle ihmisille ja maksoi yhteensa jotain 5 euroa. Syotiin kanaa, lihaa, makkaraa, riisia, hummusta, papuja, pastaa ja salaattia. namnam. Reilu kolme tuntia ja liian monta olutta myohemmin paatettiin lahtea takaisin Capim Grossoon. Ei vaan tiedetty etta meneeko busseja enaa, joten paadyttiin liftaamaan. Ehdittiin seisomaan tien varressa minuutti, kunnes yksi erittain sympaattinen rekkakuski otti meidat kyytiin ja paastiin turvallisesti CG. Ilta jatkui BIKERGANG juhlilla eraalla aukiolla ja en ole koskaan aiemmin nahnyt niin paljon ihjmisia taalla! Sahkot katkesivat illan aikana aibnakin 6 kertaa, koska aukiolla oli iso lava ja monta telttaa yms. ja bandi soittamassa. CG sahkoverkko ei ole ihan tehty niin isolle sahkonkulutukselle..Tietty kun kyseessa oli moottoripyorajuhlat, niin sinne piti menna pyoralla. Meilla ei valitetavasti ole moottoria siina pyorassa, mutta pyora kun pyora sanon mina. Yritettiin ajaa kolme paalla, mutta se ei ihan onnistunut, joten yksi joutui juoksemaan. :D

Pigging out.

Fun with friends.

So sexy, girls.

Ollaan vielä elossa!

Bikergang!!

 Lauantaina oli cachaça-juhlat ja monta bandia soittamassa keskustassa. Kun vihdoin paastiin sinne musiikin pariin, niin siella soitti metallibandi. Vihaan metallimusiikkia. Miksi kaikki Brassit tykkaa siita niin kovin? No mentiin kuitenkin lapalla eturiviin hyppiin ja riehuun ja yhtakkia tudo o mundo oli siella hyppimassa ja tehtiin pipoca (eli hypittiin ympariinsa hulluna ja runnottiin muita). Myohemmin tuli kunnon brassimusaa ja jotkut randomtytot opetti meita tanssimaan. I just wish I had the rythm in my blood....

Imma true Mexican.

Hei kaikki, tulkaa teki tanssii!

Putas <3

 Tanaan oli tarkoitus menna poolille. Kaveltiin armottomassa keskipaivan auringossa sinne (matkaa on ehkaa kilometri, eli ihan sikana ;)) ja sitten se ei ollutkaan auki! Olin niin kiukkunen, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Yritettiin korvata pettymysta puutarhaletkulla, mutta se vesi oli kuumaa! Onneksi eras paikallinen miekkonen poikkesi Aec-Tealle autonsa kanssa (kellaan ei oo autoa CG) ja kysyi kuka haluaa joelle. POR FAVOR. Ja sinne lahdettiin, muutama ihminen liikaa autossa ja ei oikein tietoa paamaarasta. Loydettiin kuitenkin paratiisi maan paalla! Ihana jarvi tai joki, en oikein tieda kumpi ja ranta. Ihan parasta. Ja sitten syotiin kokonainen kala. Jatettiin silma syomatta. Yhtakkia tajuttiin, etta kello olikin jo puoli 5 ja mun piti olla puoli 6 CG mun capoeirakastajaisia varten. HUPS. No onneksi ollaan Brasiliassa ja vaikka olin melkein puoli tuntia myohassa, niin olin ensimmainen paikalla :D Batizado de Capoeira oli NIIN SIISTIA! Paikalle tuli aivan sikana porukkaa ja ma pelasin putkeen jonkun 8 ihmisen kanssa ja olin niin kuollut lopussa, mutta sitten sain mun ekan vyon ja mun capoeiranimen!! Let me introduce the new name of mine: LUA. Eli Kuu. Elaulia epaili mun yleista varitystani syyksi. Minako valkoinen :D? Oikeesti en kylla edes ole enaa. Mutta se oli hieno paatos talle kivalle viikonlopulle :) Nyt ois vaan pakko saada ruokaa (meilla on ehka kaksi tomaattia jaljella....) ja unta.

Cordas!

Kuvia luvassa myohemmin, ne ei kylla suurin osa ole julkaisukelpoisia ;)

Merda que nunca iria acontecer na Finlandia

-menet baariin omien juomien kanssa ja valmistat juomat hänen keittiövälineillään koko seurueelle

-ravintolatyöntekijä anniskelee ilman paitaa iso karvainen kaljamaha esillä

-koko perhe moottoripyörän kyydissä ja ehkä puolilla niistä on kypärä päässä (lapsilla ei koskaan) ja usein jollain on sylissä vauva

-anniskeluravintolassa baarimikko kaataa sinulle olutta yhdellä kädellä, koska röyhtäyttää toisella kädellä vauvaansa

-tilaat oluen ja 3-vuotias poika tuo sen sinulle pöytään

-koirat, kissat yms eläimet juoksentelee vapaana pitkin katuja ja kauppoja ja ravintoloja. Joskus on vähän outoa, kun huomaat olevasi kaupassa papukaijan kanssa, tai astumassa kissan päälle. Kadulla esim. aasit, kanat ja lehmälaumat vaeltelee vapaana

-ihmiset käyttää aaseja ja hevosia autoina liikenteen seassa, tätä tapahtui Suomessa millon viimeksi?

-kaupassa myyjä kysyy haluatko maksaa nyt vai seuraavalla kerralla kun tulet, vaikka kyseessä on ensimmäinen kerta kun asioit kyseisessä liikkeessä

-lapset juoksentelee kadulla 22.00-04.00 välisenä aikana

-kaupassa kassa ei jaksa laskea annoitko oikean summan, he olettaa että olet oikeassa

-tivoli, jonka laitteet  nitisee liitoksissa, mutta kukaan ei välitä

-auto, joka kuuluttaa kaikki, jotka on kuolleet Capim Grossossa

-baarimikko juo asiakkaiden kanssa keskellä päivää

-kaupoilla ei ole aukioloaukoja, ne on auki kun niitä huvittaa

-ihmiset lakaisee ajotien talojensa edessä, mutta heittävät roskat maahan tien toiselle puolelle tai tyhjille tonteille

-kaupungissa on kerrankin iso tapahtuma ja paljon ihmisiä ja sähköt katkeaa 6 kertaa illan aikana

Take the watermelon, take it!

ONDE FOI AS DIAS? Kahden viikon paasta jo suuntana on Salvador ja sitten ensimmainen paiva huhtikuuta lento Suomeen. ABSURD. Mutta eipa murehdita siita viela. Viela on kaksi viikkoa aikaa pitaa hauskaa ja nauttia lammosta. Joo ja sita riittaa. Eilen meilla kesti Alexin kanssa yli 20 minuuttia matkaan, jonka Suomessa kavelisin varmasti alle 10 minuutissa. Ehka meista on vaan tullut brasilialaisia. Mutta mihinkas sita kiire on valmiissa maailmassa? Ja tietty matkalla pitaa jaada rupatteleen kaikkien ihmisten kanssa myos. Ette kuulkaa tunnista mua, kun saavun Suomeen. 

Tanaan olen onnellinen. Viikko meni hyvin. Rakastan mun oppilaita ja mun projektejani. Rakastan sita tunnetta, kun vihdoin ymmarran keskusteluja. Rakastan, kun pystynkin vastaamaan jarkevilla lauseilla, ilman sita mongertamista. Okei tasta tunteesta ei paase nauttimaan liian usein, mutta vihdoin musta tuntuu etta puhutaan jotakuinkin samaa kielta tan paikan kanssa! Rakastan mun pikku ruutineja. Rakastan myos spontaaniutta. Rakastan etta voin kerata tuoreita hedelmia mun takapihalta. Mutta tykkaan myos ajatuksesta tulla Suomeen. 

tudo bem

Joo olihan se brasilialainen sairaala päästävä kokemaan. Tortstai-iltana alkoi mahassa tuntua vähän kummalliselta ja sitten seuraava yöhän tuli vietettyä kokonaan, yhtä 45 taukoa lukuunottamatta, vessassa. Ihmiseritteitä joka tuutista. Aamulla kun yrtitin ottaa lääkettä, ei pysynyt edes vesi sisällä saatika sitten mikään muu, äiti hätisti sairaalaan. Olen todella onnellinen, että menin. Odotushuoneessa tajunnantaso laski laskemistaan, kun nestehukka oli päässyt sen verran pahaksi. Seuraavat 5 tuntia vietenkin mukavasti tiputuksessa. Kokemuksena melko erilainen kuin Suomessa. Sairaalassa ei ollut minkäänlaista yksitysyyttä ja hygieniakin melko kyseenalaista, minutkin vei vessaan aina joku ihan random ihminen. Eipä siinä, elossa ollaan ja sain hyvää palvelua. Kotiin pääsin ambulanssikyydillä, kun ensin oltiin hurjasteltu ympäri koko Capim Grosso metsästäen lääkkeitäni. Nyt alkaa toipuminen, voisi helpottaa, jos pystyisi syömään jotain, mutta edelleenkään mikään ei pysy sisällä. Kaksi päivää syömättä mitään, olo ei ole parhain, mutta kyllä se tästä :)

Tapahtui tällä viikolla kaikkea positiivistakin. Keskiviikon vietimme eräässä post-trauma-koulutuksessa. Teimme taijitä ja opimme shakroista ja aurasta yms. Se oli todella rentouttavaa ja kaikista hauskin oli kouluttajamme irlantilainen pappi, joka on ollut Brasiliassa 30 vuotta. Uusi hahmo "ketä esitän"-peliimme.

Kävin PETIssä jatkamassa maantietoprojektiani ja se meni mainiosti. Tällä kertaa jopa lapset ymmärsivät aksenttini ja sain monta ystävää (kröhöm en lahjonut heitä tikkareilla). Päivän lopuksi sain uusia kampauksia. Taisin jopa opettaa heille muutaman maan nimen (jee esistystä!). Mulla ei ole mitenkään kyseenalaisia opetusmenetelmiä. Käytin esimerkiksi yhtä juomapeliä niiden kanssa (Reindeer-Ranchilla ei ollut onnea tämä pelin kanssa viime viikonloppuna), mutta ei kyllä juotu mitään.

Jouduin myös torakkajahtiin toissapäivänä kun löysin erään yksilön pedistäni. Huonetoerni Michelle alkoi kirkua ja huutaa suoraahuutoa  ja hyppiä ympärilläni "MATA MOSCA, MATA MOSCA,PUTA MADRE" Parasta tässä oli se, että Michellen hyppiessä ja kirkuessani, mitä teen minä? NO etsin tietty kameran, että saan otettua kuvan siitä :D Loppujen lopuksi sain sen vapautettua luontoon Michellen protesteista huolimatta "he doesnt deserve to live!".

Capim Grosso, que bonita ;)

 AEC-TEA, meu quarto

 Feira!

Alex está trabalhando felizmente

I don't have a Cadillac in my garage

Eilen kavin paikallisella ala+ylakoululla ja sain olla hetken aikaa Jeesus. Silla sekunnilla, kun astuin muurien sisaan koulun pihalle, ymparilleni keraantyi noin kaksikymmenhenkinen lapsi/teinilauma. Siina kieltamatta tuli vahan julkkisolo, kun kaikki halkusivat osansa minusta. Valitettavasti minulla ei ollut leipaa ja kalaa mukanani, joita olisin voinut ihmeteon mukaisesti jaella heille. Koululla mina ja Michelle menimmeseuraamaan englannin tuntia. Oli melko meilenkiintoista, oppilaiden piti kaantaa teksti englannista portugaliksi ja he saivat kayttaa apuna sanakirjaa, kopioida toisiltaan, kysya opettajalta neuvoa, mutta eivat missaan nimessa saaneet kysya apua meilta. Opettaja ei puhunut koko tunnin aikana sanaakaan englantia, ja kyseenalaistimme hanen kielitatonsa muutenkin, silla han on englannin ensimmaisen tason tunneilla lauantaiaamuisin AEC-TEA:lla. Meillekin han puhui portugalia, kuin olisimme natiiveja RAPIDAMENTE. Meni ainakin puolet ohi. Han kutsui meidat vierailulle toisenkin keran, silloin saamme jopa auttaa kun kyseessa on juttelutunti.

Eilen sattui myos toinen valaistuskokemus, olin juoksemassa aamulla ja verensokeri (kuinka yllatavaa) laskikin akkia aivan pohjalukemiin. Siina sitten yritan mitenkuten pysya pystyssa ja suunnata AEC-TEA:n suuntaan, kun silmat eivat nae mitaan ja varisen kylmasta, vaikka ulkona oli 25C ja hiki valui. En viitsinyt kayda makaamaan siihen tielle, kun en olisi pystynyt tilanneta siina mielentilassa mitenkaan selittamaan portugaliksi. Onneksi nain valon ja arkkienkeli Alex sattui paikalle (joo Capim Grosso on pieni paikka, kello kuudelta aamulla tormaat huonetoveriisi kadulla) ja raahasi minut takaisin AT:lle.

Capim Grossossa on hulvaton meininki meneillaan, kun tanne on rantautunut kiertava tivoli. Mekin kavimme sen tietenkin tarkistamassa, siella on noin 5 laitetta ja paljon ruokakojuja ja aanekasta musiikkia (portugalinkielisia versioita jenkkipoppimusasta, hilarious). Itse ukalsin menna pula-pulaan eli jattitrampoliiniin, koska kaikki muut laitteet pitivat melko epailyttavia nitina-aania. Antti uskaltautui yhteen pyorimisharveliin, itselle tuli kauhukuvuia Ranskan tivolista, jossa samankaltainen laite sai minut hutamaan aitia. Aikaa tapauksesta on kaksi vuotta. Olen onnellinen etten mennyt, silla han oli huonovointinen koko loppuillan.

Tutustuimme Alexin kanssa myos eraaseen lesboporukkaan, joka melko suorasti osoitti kiinnostuksensa meita kohtaan. Kohteliaina tyttoina joimme lasit olutta ja sen jalkeen lahdimme vikkelaan pakoon. Huono juttu on, etta me emme varsinaisesti millaan tasolla sulaudun joukkoon Capim Grossossa. Tai no, ylipaataan Brasiliassa.

Queim é esta extraña?

Brasilia ei selkeästikään tee hyvää mulle. Habits I've picked on:

1. Kahvin juonti. Nykyään 4 kuppia päivässä, not a big deal.
2. Oluen juonti. Miksi se on niin halpaa?
3. Oluen juonti lounasaikaa. Hello päiväkänni!
4. Jalkapallosta puhuminen. Millon mä muka oon tiennyt mitään jalakpallosta. Varsinkaan portugalin kielellä?
5. Säärikarvojen ajamattajättäminen (joo sori, mut on pakko jakaa tää). Shortsi/hamekeli ja meikä ei välitä :D HELL YEAH.

Noin muutaman mainitakseni.

Minha semana

Ajattelin postata viikko-ohjelmani tänne, kun ei mun teksteistäni saa ikinä selkoa. Melkeinpä jokainen viikko on aikataulultaan samanlainen, mutta tää on silti sekava.

Maanantai

7.30 aamiainen

8.00-9.30 Muchirao (suursiivous)

9.30-10.00 Feira. Torille siis ostamaan viikon vihannekset ja hedelmät. Tämä on yksi lempihetkistäni viikossa, käytämme 50 realia, eli 20€ ja saamme aivan käsittämättömän määrän tuoretta ruokaa! Sen kantaminen takaisin AEC-TEA:lle on aina pieni kuntosalitreeni. Vesimeloni päänpäälle ja selkäreppuun 5kg tomaattia.

12.00 Lunch

Iltapäivisin yleensä suunnittelen viikon tunteja ja hoidan juoksevia asioita (pannki, posti yms.)

19.00 Aula de ingles particular pra Leo

Tiistai ja Torstai

7.30 aamiainen

9.00-11.00 Capoeira at Casa De Menor ja sen jälkeen visiitti COOPES:iin (luomutila).

12.00 Lunch

14.00-16.00 Aula de ingles nivel 3

17.00-19.00 Aula de Portuguese com Ubiratan (meidän 15-vuotias mailman sympaattisin ja kohtelian opettaja)

19.00-21.00 Aula de ingles nivel 2

21.00-21.30 Aula de ingles particular pra Edisse e Gabi

Keskiviikko

7.30 aamiainen

8.30-10.00 PETI

10.00-11.00 COOPES

12.00 Lunch+housemeeting

19.00 Aula de ingles particular pra Leo

Perjantai

7.30 aamiainen

9.00-10.30 jalkkista COPSI-tyyppien kanssa (kehitysvammaiset)
10.30 Storytelling-projekti, jossa luen portugaliksi lastenkirjoja (kuinka vaikeaa onkaan lukea joku 10 sivua tekstia :D)

12.00 Lunch

18.00-> Capoeira

Lauantai

7.30 Aamiainen

9.00-11.00 Capoeira

12.00 Lounas

14.00-17.30 Aula de ingles nivel 1

18-> Capoeira

Sunnuntai

9.00-11.00 Capoeira

Uima-allas jossain vaiheessa ennen klo 16.00 ja sen jälkeen acai.
18-> Capoeira

Jos minulla on paljon luppoaikaa ja energiaa jonain päivänä menen COOPES:iin auttelemaan . Joka viikko meillä on myös tapaaminen harjoitteluohjaajan kanssa, jossa käymme läpi harjoitteluun liittyviä asioita, tunteita, toiveita, valituksia, kehuja ja niin edelleen, sekä opettajakokous, jossa kaikki opettajat kokoontuvat ja nostavat esiin mieltä askarruttavia asioita tunneilta.  Osaamme myös viettää vapaa-aikaa; yleisin tapa on makoilla riippumatossa, lueskella kirjaa ja juoruilla. Syömistä unohtamatta ;) 

Joka viikko jokainen myös kokkaa lounaan kaikille 2-3 kertaa ja syömisen jälkeen tiskaa kaikkien tiskit. Aamu- ja iltatiskivuoroja on myös noin 2 ja tämän lisäksi kaikilla on viikkotehtävä, joka suoritetaan päivittäin. Näitä ovat mm. aamiaisen valmistaminen, vessan siivous, pation lakaisu, roskien vieminen, puutarhan kunnossapito ja keittiön siivoaminen. 

Tämän lisäksi tietenkin joka päivä jotain yllättävää tulee eteen, joten ikinä ei voi suunnitella päiväänsä liian tarkkaan :) It's Brazil babe. Bahia life. Peace.

I feel like a horse just kicked me

Karnevaalit. Oli hieman hilkulla päästiinkö lähtemään Salvadorin karnevaaleille. Kuten aiemmin mainitsin, poliisit lakkoilivat juuri ennen karnevaaleja. Salvadorin tilannetta kuvailtiin meille muun muassa näin: ”Helvetti on irti!” ”EN ole poistunut asunnostani moneen päivään, enkä aio!” toisaalta taas ” Eipä täällä muuta, kuin todella hiljaista kaduilla.”. 16 ihmistä/päivä kuulemma sai surmansa, mutta kukapa tietää kuinka monta normaalina päivänä kuolee Salvadorissa. Salvador on siitä hullu kaupunki järjestää karnevaaleja, että rikkaiden ja köyhien ero on todella huomattava ja silmäänpistävä. Tämä luo tietenkin omat vaaransa, kun favelojen ihmiset, joilla ei ole mitään hävittävänä elämässään ja rikkaat niin turistit, kuin paljasjalkaiset salvadorilaisetkin kaikki laitetaan samaan kaupunkiin bilettämään. Charles kertoikin meille tarinoita karnevaaleilta ja antoi hyviä vinkkejä ”Olkaa vaan viisaampia, kun ne tyhmimmät ihmiset siellä.” Okei saatiin me paljon hyödyllistäkin tietoa mm. siitä mihin mennä, millaisissa porukoissa kulkea ja siitä, ettei MITÄÄN pidetä mukana. Rahat kenkään ja menoksi! Ja kengiksi siis tennarit, ei missään nimessä sandaaleja, jos haluaa säilyttää jalkakultansa. Lisäksi Charles lupasi toimia koekaniininamme Salvadorin tilanteesta ja lähti viikonlopuksi sinne, ”Jos tulen takaisin, sinne on turvallista matkustaa. Jos en tule takaisin, ei varmaan kannata lähteä.”  Kaksi päivää aiottua myöhemmin ja vain pari tuntia ennen bussimme lähtöä huojennuksemme Charlie palasi ehjin nahoin luoksemme. Eikun matkaan siis!

Bussimme lähti CapimGrossosta 12.45 aamuyöstä ja saavuimme perille Salvadoriin vähän 5 jälkeen aamulla. Hieman pöllähtäneenä matkasta, tuulettimesta ja pienistä unista keräsimme kamppeemme ja hyppäsimme citybussiin. Salvadorissa satoi kaatamalla, mutta se oli vain virkistävää, sillä CG ei ole satanut sitten tulomme. Pääsimme Pelourinhoon ja Salvadorin kuuluisalle hissille (entiiämiks se muka on kuuluisa, siitä ei ees näe mitään) ja se oli kiinni! Me muututtiin tosin Hannu Hanhiksi sillä hetkellä, sillä juuri kun pohdimme mitä tekisimme, hissin portin ovet avattiin ja mies päästi kourallisen ihmisiä sisään. Mekin toki tungimme sinne ja silakoimme ilmaiseksi ylös. Hostellille saavuimme 6 aamulla ja sammuimme kaikki peteihimme. Parin tunnin yöunien jälkeen olimme valmiita taistoon ja lähdimme katselemaan Salvadoria. Kaikki olivat työntouhussa ja valmistelivat karnevaaleja illan avajaisia varten. Brasilialaiseen tapaan kemut alkoivat pari tuntia myöhemmin, kun mitä niiden piti, mutta eipä se menoamme haitannut. Kun bileet sitten varsinaisesti alkoivat, me hukkasimme Antin kahden minuutin jälkeen. Classic. Opimmekin kolmen illan aikana, että 2-3 ihmistä on maksimi, joka siinä porukassa voi liikkua yhdessä. Joka ilta jossain välissä hukkasimme osan joukostamme.

Karnevaalit olivat jotain niin käsittämättömän hullua, ettei niitä voi edes kuvailla. 3-5 miljoona ihmistä samassa kaupungissa pitämässä hauskaa. Se oli hienoin kokemus ikinä, enkä sitä voi ikinä unohtaa! Onpahan nyt koettu maailman suurin katujuhla, olo on myös sen mukainen. Olen hieman harmissani siitä, etten pysty pullottamaan aromia kengistäni ja lähettämään sitä teille kaikille. Just lovely. Kuvitelkaa mitkään festarit, kertokaa se näky jollain tuhannella ja lisätkää se fakta, ettei Brasiliassa ikinä kukaan heitä roskia muualle kuin kadulle (kyllähän joku ne siivoaa) ja pystytte ehkä kuvittelemaan, miltä siellä näytti. Siihen kun vielä lisää vessojen puuttumisen, parit ketsupit yms., katuojat ja vesikuurot niin kenkieni kohtalo saattaa aueta teille paremmin ;). Valkoinen tyttö sai hieman huomiota osakseen ”Voitko yrittää olla hieman tummempi” taisi olla yleisin kommentti kanssajuhlijoiltani. Toisaalta sain myös aika monta (liian monta) ilmaista kaljaa ja uutta ystävää kolmen illan aikana.

Pelottavinta oli aina, kun poliisit sattuivat kohdalle. He kulkivat väkijoukossa pitkinä jonoina, pamppujen kanssa, ja aina kun he sattuivat kohdalle, kaikki lakkasivat hengittämästä ja tanssimasta. Jos olit tiellä, niin randomihmiset kaappasivat sinut syliinsä pois tieltä, nimittäin, jos vahingossa koskit poliisiin, niin he hyökkäsivät kimppuusi pamppuineen. Muutaman kerran tämä tapahtui lähelläni ja silloin oli kaaos lähellä. Ihmiset sinkoilivat joka suuntaan ja pakkautuivat lähemmäksi, kun ikinä ajattelisit, on mahdollista. (jos kärsit ahtaanpaikankammosta, niin en suosittele karnevaaleja sinulle)  Toinen maailman hulluin kokemus oli popkorni. Minä ja Alex jouduimme tällaiseen viimeisenä iltanamme. Popkorni= bändi soittaa ison rekan lavalla, jos maksat miljoonan voit päästä sinne seisomaan. Rekan ympärillä on köydet, joissa ihmiset, jotka maksavat pari sataa euroa saavat olla hieman turvallisemmin ja voivat pitää esim. kameroita esillä. Köysien ulkopuolella on kaikki muut ihmiset, jotka tanssivat ja riehuvat ja pitävät hauskaa, ja missä mielestäni parhaat bileet olivat. Nämä ihmiset, jotka ovat köysien ulkopuolella alkavat hyppiä eteenpäin hullua vauhtia, kyynärpäät sivuilla yrittäen tyrkkiä niin montaa ihmistä kuin mahdollista. Tässä siis popkorni.  Kaduilla on aina reunat, joten tila on rajattu, kun ihmiset ovat muutenkin pakkautuneet todella tiiviisti ja sitten vielä alkaa hullu hyppely sinne sun tänne meinasi paniikki iskeä. Hauskaa oli silti! Ja saavutettiin tavoitteemme biletystä klo 17-5.30. Juomien välissä tankkasimme vähän lihavarrasta ja grillattua juustoa. Melkein itkin onnesta, kun vihdoin sain lihaa systeemiini!

Päivisin meininki ei ollut läheskään niin hullu, joten me vietimme ne rannalla, kalastajaveneissä loikoillen ja acaita syöden. Tosin yhtenä päivänä kävellessämme takaisin PelourinhoonBarrasta, jouduimme keskelle vesipyssysotaa ja tietenkin siinä 5km matkan aikana olimme kohde numero 1! Minussa ei ollut yhtäkään kuivaa kohtaa, onneksi myös päälläni oli valkoinen t-paita. Onnistuimme myös törmäämään CapimGrosso-tuttaviimme, en voi vieläkään käsittää miten tämä on mahdollista, mutta bongasimme 4 eri tuttua ihmistä 3 päivän aikana!

Karnevaalien aikana pääsin näkemään aivan uuden puolen Salvadorista. Viimeksi siellä ollessamme näin historiallisen keskustan ja favelat. Tällä kertaa pääsin tutustumaan siihen rikkaaseen puoleen. Voisin sanoa, että kelpaa. Alexin eräs koulukaveri oli vaihto-oppilaana Salvadorissa ja hän oli naapurustossa, jossa asuu pelkkiä rikkaita ihmisiä. Koko Salvadorin valkoisesta väestöstä 80 % asuu kyseisessä naapurustossa. Paikka oli UPEA. Asunnot olivat ilmavia ja suuria, niiltä oli mahtavat näköalat rannalla ja monilla yksityisranta-alueet. Melkeinpä joka asunnon parvekkeella tai katolla oli uima-allas. EN mä varsinaisesti vihannut sitä paikkaa.

Kolme päivää karnevaalihumua oli aivan tarpeeksi minulle, jalkaparkani olivat niin kuolleet! Oli mahtavaa palkita itsensä pienellä rantalomalla. Päädyimme ottamaan bussin pari tuntia pohjoiseen Salvadorista ja löysimme pienen todella sympaattisen kylän, keskeltä ei mitään. Hostellimme oli kaukana kaikesta keskellä palmuja ja hedelmäpuita ja siellä oli pikkuapinoita kaikkialla! Vietimme päivämme makoillen riippumatoissa, syöden ja maaten rannalla, joka oli kaunein mitä olen koskaan nähnyt! Valkoista hiekkaa kilometrikaupalla, turkoosia vettä ja ei yhtäkään ihmistä missään. Ei mitään turistimyyjiä, rantabaareja tai muutakaan. Vain sinä ja ajatuksesi. Löysin rannalta kuolleita kaloja, jotka olivat isoimpia, joita olen koskaan nähnyt, niillä oli hevosen hampaat ja piikkejä. PELOTTAVIA! Uiminen oli sen jälkeen vähän nihkeää. Aallotkin olivat niin isot, ettei rantavettä kauemmas oikein uskaltanut mennä.  Palamatta en jäänyt, mutta taisi vähän väriäkin tarttua. En kyllä kadu tätä harjoittelupaikkaa lainkaan!

Oli myös mukava palata takaisin kotiin CapimGrossoon, varsinkin kun meitä odotti täällä uusi vapaaehtoinen Michelle Meksikosta! Siistiä saada uusia naamoja tänne JKeksimme myös miten Skypen saa toimimaan <3 Äitin ei tarvii olla enää huolissaan.

Semana de carnavals

CARNAVALS!! EM 3 DIAS. Vähän ehkä innostusta ilmassa täällä. Keskiviikkona keskiyöllä lähdetään joukolla (the finns, alex and esme) kohti Salvadoria ja karnevaalimeininkejä. Tiedossa on hullua meninkiä ja hirveetäbilettämistä. Meitä on varoitettu kaikesta, olemme valmiina koitokseen. Kolmen päivän bileputken jälkeen aiomme palkita itsemme rantalomalla ennen kuin paluu arkeen taas tapahtuu.

Tähän viikonloppuun mahtui kaikkea ja ei mitään. Katsoin portugalinkielisen elokuvan erään paikallisen tytön luona brassiporukalla (en tuntenut niistä kovinkaan montaa, silakkana vaan sisään piireihin), jossa yksi puhui englantia. Hauskaa oli ja elokuvasta ymmärsin jopa jotain, keskustelusta en niin paljon. Syytän teinikieltä, jota en vielä hallitse… Lauantaina olivat Danyn läksiäiset, en tosin suostunut sanomaan hyvästi, koska se tarkoittaa, ettei nähtäisi enää koskaan. Jää pieni aukko meidän elämään CapimGrossossa ilman häntä. Dany tutustutti meidät piireihin, kertoi juhlista ja käväisi AEC-TEA:lla vähintään kerran päivässä.

Loput viikonlopusta kulutin capoeiraten ja uima-altaalla polskien..jälleen kerran.

Tänään yritimme saada kierrätys/puutarhaprojektiamme eteenpäin. Minä, Alex ja Eulalia menimme juttelemaan prefetuiraan (kaupungintalo?) ihmisten kanssa, josko saisimme käyttöömme maan AEC-TEA:n edessä. Vietimme virastossa kaksi tuntia, ja tässä se, mitä itse sain irti keskustelusta: maa kuuluu viereiselle koululle, joten he eivät virastossa voi päättää saammeko sen. Myös, että projekti-idea kuulostaa heistä oikein mainiolta, mutta ei tule ikinä toimimaan Brasiliassa, koska heitä ei ole kasvatettu ajattelemaan kierrätyksen kannalta. (ideana on siis, että naapuruston biojätteen kerätään yhteen paikkaan, eli tehdään naapuruston komposti. Samalla viljellään yhteisesti jotain vihanneksia/hedelmiä) Ja siis sehän on hyvä syy olla yrittämättä, mitäää? Seuraavaksi meidän pitää saada naapurit lupautumaan mukaan toimintaan, ennekuin mitään voi tapahtua. Fairenough, I guess. Hauskinta mielestäni koko reissussa oli se, että secretaria de agricultura kysyi minulta, että:  ”É de Tanzania?” Katsoin heppua hetken, koska en tiennyt oliko kyseessä vitsi. Sitten katsoin Eulaliaa ja kysyin ”Emserio”. ”Sim, emserio.”. Siinä sitten yritän selittää, että eikun Tansania on Afrikassa. ”Niin, ehkä se on Afrikassa tai ehkä ei ole” ”Tiedän faktana, että se on Afrikassa. Siellä on vain tummia ihmisiä. Näytetäänkö me Eulalian kanssa samalta?” Sense of geography ,whereareyouuu? Moi oon Vilma ja tulen Tansaniasta. 

Dá o pé loro

Minulla ja amerikkalaisella vaparilla Alexilla on muutamia lempiharrastuksia. Yksi niistä on ”whatifs”,peli, jota pelaamme pitääksemme elämän jännänä (koska siis muutenhan Brasilia on niin basicciä). Siinä kuuluu keksiä huonoin mahdollinen lopputulos tilanteissa, joihin törmäämme päivittäisessä elämässämme. Ehkä paras tähän mennessä on bussimatkaltamme Jacobiinaan, kun bussi kaasutti pienen pientä hiekkatietä aivan liian suurella tilannenopeudella. Kukaan ei tiennyt meidän olevan juuri siinä bussissa (jos ei lasketa niitä muita matkustajia)ja kellään meillä ei ollut henkkareita mukana. ”Whatifthisbus just crashed and wealldied. No one would know, at least not in a very long time.” Peli alkoi siitä, kun eräänä iltana jutustelimme pöydän ääressä vesimelonia syöden ja kysyin: “Entä jos vaan sekoisin ja ottaisin tän veitsen ja alkaisin puukottaa teitä?”. (Tää on mun todella suuri pelko, ei välttämättä juuri puukottaminen, mutta se että teen jotain typerää ja järjenvastaista jossain normissa tilanteessa).

Toinen ”harrasuksemme” on olla spontaani ja aina, eli päivittäin vähintään kerran, kun siltä tuntuu niin pitää päästää se riemu Brasiliassa olemisesta ulos itsestä. ”Wow, I can’tbelievethat I am actuallyhere. I LOVE it. Euadoro. Can you imagine being back home? It is freaking -30C in Finland.”  (P.s kaikille pakkasessa värjöttäville tiedoksi, +15C on kuulemma niin kylmä, että kuolema varmaan tulisi. EI pysty brassi kuvittelemaan mitään kylmempää :D) Melkeinpä kaikkeen on myös sanottava kyllä. Mitään typerää ei saa tehdä, mutta muuten vastaus on aina kyllä tai pikemminkin JOO. Se on sana, jonka kaikki AEC-TEA:lla osaavat.

Kolmantena rutiineihimme kuuluu jokapäiväinen portugalin puhuminen. Yleensä on tosi outoa puhua eri kieltä ihmisen kanssa, jos on jo luotu keskusteluyhteys jollain toisella kielellä. Päätimmekin, että huolimatta kuinka vaikeaa, hidasta tai outoa on puhua portugalia, niin joka päivä sitä on tehtävä. Onneksi Alex on opiskellut portugalia koulussa, joten hän on hyvä opettaja, ja kärsivällinen kanssani. 

assim você me mata

Englannin tunnit alkoivat, minulla on yhteensä vain 5 oppilasta kolmessa eri ryhmässä. Tosi kiva yrittää tehdä mitään aktiviteettejä. No toivotaan, että lisää tulee kunhan poliisit lopettavat lakkoilun ja yhteiskuntaan palaa arki. Tällä hetkellä paikat ovat auki, jos ovat. Suurin osa ei ole. Koko CapimGrossossa ei ole rahaa, posti ei ole auki ja koulut, joiden piti palata lomilta tällä viikolla pysyvät suljettuina. Maitoa saa ehkä, kauppa on auki ehkä, mutta AEC-TEA pysyy avoimena onneksi. Tänään minun piti aloittaa projektini PETI:ssä, mutta kappas opettajat eivät ole töissä vielä. NO, ehkä ensiviikolla sitten. Tällä viikolla aion mennä luomutilalle auttelemaan ja osallistua sellaisen luonnonsuojeluaktiivipilottihankkeen ensimmäiseen kokoukseen.  Kuinka paljon tapaamisesta ymmärrän, tulee olemaan sivuseikka. Tiedän, että hankkeen tavoitteena on saada kaupunkilaiset aktiivisiksi ja tehdä naapurustoihin yhteisiä puutarhoja ja biokierrätyspisteitä (mitään jätteiden lajittelua täällä ei tunneta). Aiomme myös harrastaa kaupunkiviljelyä ja kapinahengellä (MINÄ AINAKIN!) vallata vähän maata viljelyyn. Kuulostaa niin siistiltä, että pakko olla mukana vaikka kielitaito ei ehkä tuon tason keskusteluun riitäkään.

Kuukausi oleskelua on nyt takana. Aika on mennyt hirmu nopeaa, toisaalta taas ajatus Suomesta tuntuu hyvin kaukaiselta. Enää kaksi kuukautta jäljellä. No onneksi se on paljon aikaa se. Ehdin vielä oppia puhumaan portugalia (näin ainakin uskottelen itselleni), saada projekteihini tolkkua, käydä katsastamassa karnevaalit, matkustella, ihmetellä Brasiliaa, harrastaa capoeiraa ja ehkä jopa ikävöidä kotia. 

bebido

Viikonloppu oli eeppinen.  Perjantaina ensin capoeira, jossa meille ilmoitettiin, että meidät kastetaan pian ja saamme näin siis ensimmäiset vyömme!  Jännää, en kyllä tiedä olenko tarpeeksi hyvä vielä. Toisaalta, capoeiraa vedetään tunteella, ei niinkään opetetuilla liikesarjoilla. Tietty on ihan kiva jos osais muutakin kun 5 liikettä, joita sitten toistaa. Ongelma on siinä, että osaan kyllä, mutta pelatessa en osaa käyttää niitä. Ehkä 8 kertaa viikossa seuraavat pari kuukautta auttaa mua vähän ymmärtämään ja oppimaan, en malta odottaa! Capoeiran jälkeen meidät oli kutsuttu juhliin, joissa tunsimme entuudestaan kaksi ihmistä. Oli supermukavaa, tosin sinne meneminen ja takaisin tuleminen eivät ehkä ole miellyttävimpiä kokemuksiani. Piece of junkcar, jotain sata ihmistä sisällä, vaihteita ei edes mahduttu vaihtamaan, en tiedä kuinka ajokunnossa oleva kuski, jota en tuntenut entuudestaan ja tähän lisättynä CapimGrosson tiet. Auto ei ainakaan säilynyt kolhuitta.  Me kuitenkin ollaan kaikki elossa, joka on tärkeintä. Droga as linguas teki taas tehtävänsä ;)

Seuraavana päivänä eräs uusi ystävämme ja Dani, joka on vanha ystävämme (jos nyt kuukauden tuttua ystävää voi sanoa vanhaksi), tulivat kysymään, josko lähtisimme tämän uuden ystävän vanhempien farmille viikonlopun viettoon.  Tokikin lähdimme.  Otimme bussin keskelle ei mitään, ja päädyimme osallistumaan jonkinlaiseen sukukokoukseen. No eipä siinä, meidät otettiin avosylin vastaan, käveltyämme portista sisään meillä oli jo olutlasit kädessä ja saimme kehotuksen mennä uimaan altaaseen. Sen teimmekin, JEE rakastan uimista. Allas oli tosin todella pieni ja meitä siellä sisällä liian monta :D Saimme syödäksemme lihaa, josta isäntämme eivät suostuneet kertomaan mitä se on enne kun olimme syöneet. Ihan hyvä, sillä olisi voinut maistua eriltä, jos olisin tiennyt syöväni lehmän vatsaa ja jonkun tuntemattoman eläimen maksaa sekä lampaan nilkkaa. Olin vain onnellinen saatuani lihaa. Pelasimme myös koko suvun voimin (miinus lapset ja vanhukset) vesi-ilmapallo juomapeliä Pitù nimisellä juomalla, joka on jotain tiettyä erikoista cachaçaa (siitä tehdään caiprinha, maksaa täällä noin ei mitään) ja sen alkoholipitoisuus on 40%. Ideana oli tehdä iso ympyrä ja heitellä vesi-ilmapalloa ihmiseltä toiselle, jos ilmapallo meni rikki käsissäsi tai et saanut sitä kiinni, vaikka se tuli ihan viereesi, niin jouduit juomaan shotin (määrä kasvoi ajan kuluessa) Pitùa. Siinä oli toveri jos toinenkin hieman humaltuneessa tilassa kuin vihdoin kaikki pallot oli heitelty. Eipä voi kun todeta, että brassit osaavat juhlia. Myöhemmin illalla rakensimme vielä ison kokon, jossa poltimme roskat, tanssimme sambaa ja katselimme taivasta (täällä on ihan eri tähdet kun kotona). Olin jälleen kerran vaan niin onnellinen olinpaikastani. Yön vietimme teltoissa, tosin itse olin lähes taivasalla (puoliksi teltassa ja puoliksi ulkona). Viikonloppu oli kerrassaan DELICIA, DELICIA! Sunnuntaina menimme jälleen uima-altaalle. Se on meidän uusi sunnuntairutiinimme. Tenho quefalar, uma fin de semana muito sucedido.

um acidente de feijão

Brasiliassa eläimetkin tekevät mitä ikinä haluavat. Vähän respectii niille. Koirat istuvat molemmin puolin tietä ja haukkuvat toisilleen, kissat kiipeävät muurien yli takapihallesi ja alkavat naukua klo 3.30 aamuyöllä. Aasi vaeltaa vapaana ja alkaa nauraa aina kun kuljet ohi, kukot kiekuvat milloin lystäävät ja linnut viettävät yönsä huoneessasi jos tahtovat. On mulla muutama eläinystäväkin täällä, kolme liskoa, jotka joka ilta tulevat huoneeni ulkoseinälle kärkkymään hyönteisiä. Ne on kivoja ja harmittomia. Yhtään tukaania en vielä harmikseni oo nähnyt, ellei lasketa peilistä heijastuvaa kuvaa joinain päivinä.

Tällä viikolla meillä oli treinamento de profesores, ja opittiin millainen on hyvä opettaja ja hyvin pidetty tunti. Mitään uutta varsinaisesti en oppinut, sillä sisällöllisesti asiat olivat melko samoja, kuin esim. ryhmän ohjauksen kurssilla. Puhuttiin ryhmädynamiikasta, monipuolisista harjoitteista ja kuinka olla innostava esimerkki yms.  Saimme myös tietää mitä ryhmiä opetamme, nyt voi siis alkaa suunnitella tuntejaan. Minä opetan muistaakseni kahta kolmannen tason englannin ryhmää, yhtä toisen tason ja ehkä yhtä ensimmäisen taso ryhmää, sekä vastuulleni kuuluvat yksityistunnit, joita olemme koko tammikuun antaneet. Tästä tulee siis noin 16 tuntia opetusta viikkoon + suunnittelut päälle. Lisäksi minulla on jo hieman seljenneitä ideoita communityprojekteistani, joita aion toteuttaa. Aion tehdä maantieto/ympäristökasvatusprjoketinPETI:in, jonne lapset menevät ennen ja jälkeen koulun työskentelyn sijaan. Tätä ohjelmaa rahoittaa hallitus ja lasten vanhemmat saavat joka kuukausi noin saman verran rahaa hallitukselta, kuin mitä nuo lapset saisivat työskentelystään.

Toinen uusi ideani on tehdä storytelling-projekti paikkaan nimeltä Peixi, joka on köyhä ja vähän pahamaineinen kaupunginosa CapimGrossossa. Siellä on paljon erilaisia ongelmia, joista yksi on esimerkiksi lapsiprostituutio.  Ajatuksena, joka vielä on alkuvaiheessa tosin, on mennä sinne ja lukea satuja lapsille. (Täällä kirja on ylellisyys, jota monilla ei ole. Tämä johtaa tietenkin siihen, että lukeminen ja oikeinkirjoittaminen ovat hankalia asioita, ja muutenkin mielestäni sadut ja niiden kuunteleminen ovat suuri osa lapsuutta. Ne rikastuttavat mieltä ja sanavarastoa ja elämää!) Tarinan kertomisen lomassa tehtäisiin erilaisia taideprojekteja esimerkiksi muovailuvahalla, kynillä, vesiväreillä tai miten ikinä keksiikään, tai käytettäisiin draamallisia keinoja tai vaikka esimerkiksi joogaa apuna. Olen innoissani tästä projektista, emme vain tiedä milloin koulu Peixissä aukeaa. Ja hommat toimii Brasiliassa ;)

Eräs suuri haaste näissä community-projekteissa on, nimittäin ne pitäisi tehdä portugaliksi, sillä englantia ei puhu oikeastaan kukaan. Ainakin kehittyy kielitaito! Viimeisen viikon aikana olen alkanut ymmärtää jopa paikallisia, ainakin jos he puhuvat tarpeeksi hitaasti ja selkeästi. Vaikeinta on se, että KAIKKI sanat katkaistaan kesken, arghh! Mutta olen hyvin ylpeä, sillä yhtenä iltana tällä viikolla puhuin 4 tuntia portugalia putkeen ja se on paljon se!

Tällä viikolla olen myös harjoitellut tiiviisti capoeiraa, nyt on jalkapohjat niin ruvella, ettei kävelemään pysty. Onnistuttiin myös Alexin kanssa räjäyttämään pavut kattoon, kun painekeittimen kannen välissä oleva kumiosa lipesi pois paikoiltaan. HAhaha se oli ehkä koomisin tilanne ikinä, toisaalta myös melko pelottava. Charles, joka on ollut täällä noin ikuisuuden, sanoi,ettei kukaan koskaan aiemmin ole onnistunut tekemään samaa temppua. No tiettyhän minä onnistun!  Kuka haluaa vielä mun kokkauksiani?

Ai niin, aluksi kadoksissa ollut ruokahaluni on palannut. Nyt minulla on KOKO AJAN nälkä. Aamiaisen ja lounaan välissä on yleensä noin 4-5 tuntia ja lounasaikaan olen kuolemaisillani nälkään :D Illat menevät pitkälti siihen että parin tunnin välein on pakko saada jotain syömistä. No onneksi sentään syömme välipaloiksi hedelmiä ja vihanneksia. Yhtenä päivänä taisin syödä puolikkaan vesimelonin yksinäni. Parceria? Acho que não. 

Grafiteira e cachoeiras

Ensimmäinen retki tehtynä!  Saimme päähänpiston lähteä pois Capim Grossossta, ai mistä moinen ;)? Lähes kolme viikkoa takana ja tuntuu, että tämä paikka alkaa olla jo hallussa. Ajatus muualle pääsystä virkisti kummasti, vaikka tästä pienestä kaupungista onkin tullut jo oikein rakastettava kodin tapainen. 

Torstaina siis hyppäsimme bussiin Antin, Elinan ja Alexin kanssa. Bussi vei meitä pienten kylien ja maaseudun läpi kohti Jacobinaa, joka sijaitsee 60km johonkin suuntaan. Suunnitelmaa meillä ei ollut, vain aikomus luultavasti jäädä yöksi.  Perille päästyämme ihastuimme paikkaa heti. Capim Grosso on keskellä ei mitään, täällä ei ole vettä, vuoria tms. Jacobina taas on vuorten ympäröimä, joki keskellä kaupunkia ja siellä on todella vehreää! Saavuttuamme sinne lähdimme kävelemään kaupungille ja näimme pousadan, johon päätimme poiketa kysymään yösijaa. Kyllä kannatti, saimme yhden yön kahden hengen  privatehuoneissa, joissa oli vessa, suihku ja ilmastointi sekä aamupalan yhteishintaan 8€/henkilö. Nainen tiskillä oli todella mukava ja neuvoi meitä aulaasti kaikessa ja mm. järjesti meille tour guiden seuraavalle aamulle. Sisäänkirjautumisen jälkeen tutustuimme kaupunkiin ja totta kai meidän oli kiivettävä korkean kukkulan päällä olevalle suurelle ristille. Kapuamista keskipäivän auringossa noin tuhat kilometriä pystysuoraan voi kuvata vain näillä sanoilla: hullua, hikistä, taistelemista, kuntoa vaativaa ja raskainta ikinä. (Kannatti käydä edellisaamuna juoksemassa tunnin lenkki, joogaamassa ja capoeiraamassa!) Vaiva oli sen arvoista. Aivan mahtavat näkymät koko kaupungin ylle. Alaspäin meneminen oli ehkä vielä pelottavampaa, kun jalat olivat makaronia ja yhdessä vaiheessa portaat niin pystysuoraa, ettei vähän matkaa eteenpäin nähnyt mitään!  Hikisenä olikin sitten hyvä lähteä shoppailukierrokselle :D  Itse en ostanut mitään, mutta Alex löysi muutaman vaateparren. Teimme huomion, että vaikka Jacobina onkin selvästi isompi ja vilkkaampi kuin Capim Grosso, olimme silti todella huomiota herättäviä. Alexin sanoin päämme päällä on iso kyltti ”Make sure you’re looking, GRINGOS are here!”

Illalla lähdimme etsimään jotain meininkiä, mutta emme löytäneet oikeaa paikkaa, ruokaa ja juomaa onneksi saimme ja ehkä oli ihan hyvä mennä nukkumaan melko aikaisin, sillä seuraavana aamuna meitä odotti seikkailu kello 6 herätyksellä.

Aamulla meitä siis oli vastassa oppaamme, jonka kanssa lähdimme patikoimaan kohti vesiputouksia. Patikoimme kylien poikki kohti vuorenrinnettä. Ja sitten vuorta ylös, ylös, ylös ja ylös. Paikka oli satumainen. Pieni viidakko. Ilma oli niin kosteaa, että se melkein tiivistyi pisaroiksi ihollemme ja kasvillisuus viidakkomaista, paljon palmuja, hedelmäpuita ja jotain tarzankasvillisuutta. Tie oli melko huonossa kunnossa ja juuri aprikoimme, että siinä varmasti pitää olla nelivetoinen auto käytössä, jos aikoo ajaa. No, eiköhän sitten vastaamme aja kuplavolkkari vuodelta nakki, kyydissä perhe, joka asuu siellä vuorilla keskellä ei mitään. Ihme survivoreita nämä brassit. Omakin eräoppaamme oli mieletön kaveri. Hän kertoi mielle kaikkea hyödyllistä luonnosta ja pysähtyi aina välillä antaakseen meille asioita maisteltavaksi luonnosta. Noin tunnin patikoituamme käännyimme pienelle metsäpolulle, jossa viidakko raapi jalkoja. Pian aloimme kuulla veden ääntä, musiikkia korville! UIMAAN. Vesi oli ihanan viileää ja virkistävää. Luulimme, että myöhemmin matka jatkuisi takaisin samaan suuntaan, mutta ei. Meidän piti kiivetä vesiputouksen ylle ja jatkaa yläjuoksulle taas sellaista pientä kivistä ja viidakkoista polkua. Se oli välillä hieman pelottavaa, koska nousimme parin metrin korkeuteen ja putous veteen olisi ollut melko tuskainen. Onneksi selvisimme kaikki hengissä ja pääsimme toiselle vesiputoukselle. Sieltä matka jatkui vielä vaan korkeammalle, pystysuoraa vuorenrinnettä ylös ja vähän puhistuamme olimmekin melkein vuoren huipulla! Oi, mitkä maisemat! Yritin ottaa kuvia, mutta mikään kuva ei anna oikeuksia sille, mitä näimme. Tämä survivor-seikkailu oli parasta mitä olemme kokeneet koko täällä oloaikanamme! Todella ainutkertaista. Hotellille päästyämme olimme kaikki todella ryönäisiä, väsyneitä ja nälkäisiä. Olimme juuri vaeltaneet 5 tuntia ja kello oli vasta 11.30 :D  Otimme pikasuihkun, etsimme vähän välipalaa ja suuntasimme takaisin kohti bussiasemaa ja Capim Grossoa. 

Meillä ei ollut mitään hajua milloin busseja menisi, mutta meidän onneksemme yksi sattui olemaan juuri pysäkillä. Juoksimme sisään ja ehdimme juuri ja juuri. Nukkumisaikeistamme ei tullutkaan mitään, sillä istumapaikat olivat loppuneet jo ajat sitten. Onneksi bussi tyhjeni melko nopeasti seuraavissa pikkukylissä. Capim Grossoon päästyämme hämmennyin, kun bussi kaartoikin poispäin päätiestä ja lähti kiertämään kaupunkia sen laitamia pitkin. Takana istuva mies sanoi, kun ihmettelin asiaa Alexille, että bussi pysähtyy vain rodoviarialla, joka on 2km AEC-TEA:lta. siinä helteessä ja mielentilassa tämä ei kuulostanut lainkaan hyvältä, joten juoksin bussikuskin luo kysymään, josko voisimme pysähtyä HETI. Onneksi mies oli mukava ja pysähtyä ja juoksulenkkieni ansiosta tiesin jopa missä olimme. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Viikonloppu on ollut hyvin kiireinen myös. Ensin perjantaina ja lauantaina oli jälleen työpajoja, tällä kertaa aiheina olivat teatterimeikki ja graffiti. Graffitiopettajat olivat todella tummia rastafarimiehiä ja niin hauskoja! Pääsimme tekemään maailman hienointa yhteisötaidegraffitia AEC-TEA:n ulkomuurille.  Elinan ja Danin (paikallinen poika, joka vaan aina hengaa kanssamme) kanssa loihdimme vielä sen jälkeen toisillemme ”hienot” meikit.  Kuumuus meinasi kärventää meidät elävältä  ja minulle kävi jälleen kerran köpelösti, kuten viimeksikin aivan yhtäkkiä verensokerini laski niin alas, että pökerryin maahan. Não gosto. Lauantaina illalla oli vielä puolalaisen Adamin jäähyväisjuhla :(. Hän on ollut täällä nyt 4kk ja matka jatkuu Salvadoriin ja sitten ympäri Etelä-Amerikkaa. Häntä tulee kyllä ikävä, sillä lähinnä hän on pitänyt paikkaa pystyssä ja tutustuttanut meitä ympäristöömme. Hän myös esimerkiksi korjasi sänkyni, kun sen rikoin. Mutta aika aikaa kutakin, eikös se niin mene?  

Viikonlopun kruunasi mahtava sunnuntai, jolloin löysimme Capim Grossosta aivan uuden puolen. UIMA-ALLAS! Se kuuluu erääseen pousadaan ja allas ei ollut auki sunnuntaina iltapäivällä, kun sinne suurena 8 hengen gringoporukkana marssimme. Adam kuitenkin puhui meidät sisään, kun paikanpitäjämies kuuli että kaikki (lapsia lukuun ottamatta) maksaisimme muutaman realin, hänen silmänsä kirkastuivat innosta ja hän lupasi tarkistaa asian. Uimaanhan me pääsimmekin, ja kuinka nautimmekaan!  Tämän reissu huipentui vielä piipahdukseen jäätelöbaariin matkalla kotiin ja pysähtymiseen nautiskelemaan açai-annoksia! Niin hyvää, kuulemma super-foodia, amatzonin sademetsästä, mainoksessa sen luvataan ehkäisevän syöpää ja verisuonitauteja yms. ;) Kelpaa!

Temppuilua!

Kiireinen viikonloppu, I like it! Onkohan viikossa joku tapahtumavakio? Koko viikkona ei oikein tapahtunut mitaan, koko AEC-TEA oli pienoisen hellevasymyksen kourissa ja sitten pam! Yhtena paivana tapahtui koko viikon asiat. Aamu valkeni ja hammentyneena huomasimme etta joukkomme oli suurentunut yon aikana kolmella ihmisella. Tyopajojen ohjaajat olivat hiipineet salaa yon aikana Salvadorista tanne. Mukavia tyyppeja, vaikkakin kommunikointimme menee jotakuinkin nain (siis jokakerta kun naemme): "VILMAAA, Im hereeee!" "hehehe". Joo.
Paatin aamupaivalla osallistua sirkustyopajaan, joka jarjestettiin praça de igrejalla (eli kirkkoaukiolla, joo kattokaa vaan kaikki kun teen itsestani pellen). Hieman pelkoa niellen katselin kun eras ryhman jasen kiipesi korkeaan puuhun ja kiinnitti eri oksille trapetsin ja sellaisen violetin temppuiluliinan (oo mika sen nimi on??). Mies selvisi hengissa, mutta sitten aloin epailla josko sittenkaan uskallan osallistua, silla minkaanlaisia patjoja tms ei mukanamme ollut. 'Moi aiti, jouduin sairaalaan kun tipuin trapetsilta asfalttiin.' Uskaltauduin kuitenkin ja en kadu hetkeakaan! Oli aivan megahienoa huomata olevansa mita kasittamattomimmissa asennoissa parin metrin korkeudessa "kato ilman kasiaaaaa!", ja viela ymmartaa jotain ohjeita portugaliksi.
Lounaan jalkeen loysin itseni laheisesta leikkipuistosta Maddoxin ja Tieganin kanssa, jotka ovat 5-vuotiaat maailmankansalaiskaksoset, joiden vanhemmat ovat vapaaehtoisina AEC-TEA:lla. Oikein virkistavaa. Sitten paikalla paukahtaa Alex, uusi amerikkalaisvahvistuksemme, josta kukaan ei tiennyt koska han olisi tulossa, silla mitaan yhteytta haneen ei oltu saatu. No, eras nainen oli hanet kadulta kerannyt ja toi tanne :D Only here. Illemmalla meilla oli viela capoeira, ja olin aivan liekeissa! Kaikki mita kokeilin sujui tuosta noin vain. Olisipa aina nain. Nalkaisina kaikesta tasta urheilusta lahdimme metsastamaan cheap ass street foodia, ja nam mita matkaan tarttuikaan: carne de frango (sellaista grillivarrasta, johon saa valita minka lihan ottaa vaihtoehtoina mm. kanan sydanta :o) ja acarajéta, joka on vahanku paikallinen lihis, mutta se on tehty mistas muustakaan kuin pavuista ja valiin tulee kaikkea...no siis, kaikkea. Esim. katkarapuja ja chilia, omsnoms. Hintaa kaikella talla yhteensa 4 realia, eli alle 1,50e. Oli vaan niin mahtavaa saada oikeaa lihaa SIIS LIHAAAA. :D Jarjestolla sita herkkua saa ehka kerran kuussa, koska se on kallista. Mutta eipa siina, en valita ruoka taalla on hyvaa ja terveellista ja sita on riittavasti. Ja jos kadulta saa alle eurolla lihavartaan, niin mikas siina, jos elain sisallani heraa, voin aina juosta suolukalle! ;) Ilta paattyi viela olueen/viiniin/capirinhaan. Oikein mukava lauantai. Tanaan sunnuntaina meilla on yllatysjuhlat ja saamme kokkausopetusta eraalta paikalliselta naiselta :) Até mais!

beans!

Päivä ilman papuja ei ole päivä eikä mikään. +25C tuntuu siltä, että huppari on laitettava päälle. Ehkäpä nämä kaksi viikkoa ovat siis saaneet minut vähän sopeutumaan paikalliseen elämään. Muutamia shokkeja saattaa tulla kotiin palatessa (esim. vessapaperin voi heittää pönttöön ja suihkusta tuleekin lämmintä vettä tai vettä ylipäätään!) ja papuja ikävä, mutta sitä ei onneksi vielä tarvitse miettiä! Vielä on edessä 11 viikkoa Brasiliaa :)

Nyt tosiaan kun kaksi viikkoa on takana, voin ilmoittaa viihtyväni mainiosti. Rakastan paikallista rentoa elämäntyyliä ja kiireettömyyttä. Rakastan herätä aamulla aikaisin kuuntelemaan kun kukot kiekuvat (kuka mihinkin aikaan tosin, eräskin yksilö mm. klo1.20 viime yönä) ja nauttimaan viileästä ja raikkaasta ilmasta. Jos +20C lasketaan viileäksi. No, ainakin kun vastineena on päivien +35C paahde. On jääneet pitkät kalsarit ja takki käyttämättä. Rakastan tätä yksinkertaista elämää, jota vietämme. 

Tällä viikolla pääsimme puhdetöihin, vapaaehtoisjärjestössä ei ikinä tiedä mitä kaikkea pääsee tekemään, JÄNNÄÄ! Edellisellä viikolla paikallinen survivor-man THE HUNTER tuli tänne ja katkoi naapurin pihan puita, joiden hedelmät vahingoittivat kattojamme. Mieletön mies! Hän saapui flipflop-sandaaleissa paikalle ja kysyimme häneltä ystävällisesti, josko hän haluaisi kenkiä lainaan. Mies aidon hölmistyneenä vastasi: ”mihinkäs minä kenkiä?”. Hän siis karsi puita ja mm. savusti erään ampiaispesän, jonka hunajaa saimme maistella. Työn ollessa valmis me kannoimme oksat /puut porttien ulkopuolelle odottelemaan jätekuskia. Tiistaina oli myös muchirão, viikoittainen suursiivous. Meinasi vähän hiki tulla puunatessa, mutta nyt on siistiä! Jopa puutarhat on kesytetty, vasaroilla. Peruspuutarhatyökalut ovat ylellisyys, kuten hanskat myös. Minä olen myös ollut aamiaisvuorossa, jolloin hommanani on käydä lähileipomossa ostamassa leipää ja eräältä kadunnaiselta maitoa. Lounasvuoroonkin olen päässyt muutaman kerran ja perunamuusistani tuli jo nyt legenda! Taikasanat: voi ja maito, namnam.

Joogassa on päästy eläinasentojen pariin. Nautin joogasta, koska jokaisen kerran jälkeen huomaa eron vartalon jännittyneisyydessä, kyllä toverit kannattaa herätä puoli 7 aamulla joogaamaan! Capoeairassakin on tullut ahkerasti käytyä, Suomeen palatessa sitten eikun matsia. Kuka uskaltaa haastaa mut? Tänään olisimme Elinan kanssa menneet toiseen capoeiraan, joka on enemmän lapsille tarkoitettu, jossa harjoitellaan perusjuttuja.  Oikein sopivan kuuloinen siis meille. Paikalle päästyämme, vähän tosin myöhässä, kuten tapoihin kuuluu (okei eksyttiin matkalla. Aika noloa, koska täällä ei kerta kaikkiaan voi eksyä, sen verran pieni mesta on kyseessä) siellä ei ollutkaan ketään. Yhyy, no ensi kerralla sitten. Matkalla takaisin AEC-TEA:lle kuitenkin spottasimme kaksi valkoista ihmistä, olimme hieman hämillämme tästä. Pojat huusivatkin meille heti: ”Finlandesas?” Joo ja nämä kaverit olivat ruotsalaisia, jotka olivat aiemmin olleet järjestöllä vapareina, ja nyt vain pikaiseen käymässä Capim Grossossa ennen kotiinlähtöä. Hämmentävää. Valkoinen ihminen näillä kaduilla nimittäin on todella eriskummallinen näky. Kaikkialle mennessämme ihmiset tuijottavat meitä, jopa epäkohteliaan pitkään. Niin aikuiset kuin lapset kääntyvät tuijottamaan peräänsä, kun näkevät meidät.

Tänään illalla minulla on tarkoitus olla ensin portugalin tunti ja sen jälkeen pidän englannin yksityistunnin eräälle paikalliselle miehelle. Wish me luck with that! Viikonloppuna tänne saapuu uusi vapaaehtoinen Amerikasta ja täällä järjestetään myös muutama työpaja, joihin saamme osallistua. Tupa tulee olemaan siis täynnä. Myös Aija on tulossa Salvadorista ja hänelle olisi tarkoitus järjestää yllätysjuhlat. Kaikkea jäännää siis tiedossa. Nyt aion mennä nauttimaan uutta melkein lempihedelmääni maracujata! Ihan kelpaa tämä elely!