Grafiteira e cachoeiras

Ensimmäinen retki tehtynä!  Saimme päähänpiston lähteä pois Capim Grossossta, ai mistä moinen ;)? Lähes kolme viikkoa takana ja tuntuu, että tämä paikka alkaa olla jo hallussa. Ajatus muualle pääsystä virkisti kummasti, vaikka tästä pienestä kaupungista onkin tullut jo oikein rakastettava kodin tapainen. 

Torstaina siis hyppäsimme bussiin Antin, Elinan ja Alexin kanssa. Bussi vei meitä pienten kylien ja maaseudun läpi kohti Jacobinaa, joka sijaitsee 60km johonkin suuntaan. Suunnitelmaa meillä ei ollut, vain aikomus luultavasti jäädä yöksi.  Perille päästyämme ihastuimme paikkaa heti. Capim Grosso on keskellä ei mitään, täällä ei ole vettä, vuoria tms. Jacobina taas on vuorten ympäröimä, joki keskellä kaupunkia ja siellä on todella vehreää! Saavuttuamme sinne lähdimme kävelemään kaupungille ja näimme pousadan, johon päätimme poiketa kysymään yösijaa. Kyllä kannatti, saimme yhden yön kahden hengen  privatehuoneissa, joissa oli vessa, suihku ja ilmastointi sekä aamupalan yhteishintaan 8€/henkilö. Nainen tiskillä oli todella mukava ja neuvoi meitä aulaasti kaikessa ja mm. järjesti meille tour guiden seuraavalle aamulle. Sisäänkirjautumisen jälkeen tutustuimme kaupunkiin ja totta kai meidän oli kiivettävä korkean kukkulan päällä olevalle suurelle ristille. Kapuamista keskipäivän auringossa noin tuhat kilometriä pystysuoraan voi kuvata vain näillä sanoilla: hullua, hikistä, taistelemista, kuntoa vaativaa ja raskainta ikinä. (Kannatti käydä edellisaamuna juoksemassa tunnin lenkki, joogaamassa ja capoeiraamassa!) Vaiva oli sen arvoista. Aivan mahtavat näkymät koko kaupungin ylle. Alaspäin meneminen oli ehkä vielä pelottavampaa, kun jalat olivat makaronia ja yhdessä vaiheessa portaat niin pystysuoraa, ettei vähän matkaa eteenpäin nähnyt mitään!  Hikisenä olikin sitten hyvä lähteä shoppailukierrokselle :D  Itse en ostanut mitään, mutta Alex löysi muutaman vaateparren. Teimme huomion, että vaikka Jacobina onkin selvästi isompi ja vilkkaampi kuin Capim Grosso, olimme silti todella huomiota herättäviä. Alexin sanoin päämme päällä on iso kyltti ”Make sure you’re looking, GRINGOS are here!”

Illalla lähdimme etsimään jotain meininkiä, mutta emme löytäneet oikeaa paikkaa, ruokaa ja juomaa onneksi saimme ja ehkä oli ihan hyvä mennä nukkumaan melko aikaisin, sillä seuraavana aamuna meitä odotti seikkailu kello 6 herätyksellä.

Aamulla meitä siis oli vastassa oppaamme, jonka kanssa lähdimme patikoimaan kohti vesiputouksia. Patikoimme kylien poikki kohti vuorenrinnettä. Ja sitten vuorta ylös, ylös, ylös ja ylös. Paikka oli satumainen. Pieni viidakko. Ilma oli niin kosteaa, että se melkein tiivistyi pisaroiksi ihollemme ja kasvillisuus viidakkomaista, paljon palmuja, hedelmäpuita ja jotain tarzankasvillisuutta. Tie oli melko huonossa kunnossa ja juuri aprikoimme, että siinä varmasti pitää olla nelivetoinen auto käytössä, jos aikoo ajaa. No, eiköhän sitten vastaamme aja kuplavolkkari vuodelta nakki, kyydissä perhe, joka asuu siellä vuorilla keskellä ei mitään. Ihme survivoreita nämä brassit. Omakin eräoppaamme oli mieletön kaveri. Hän kertoi mielle kaikkea hyödyllistä luonnosta ja pysähtyi aina välillä antaakseen meille asioita maisteltavaksi luonnosta. Noin tunnin patikoituamme käännyimme pienelle metsäpolulle, jossa viidakko raapi jalkoja. Pian aloimme kuulla veden ääntä, musiikkia korville! UIMAAN. Vesi oli ihanan viileää ja virkistävää. Luulimme, että myöhemmin matka jatkuisi takaisin samaan suuntaan, mutta ei. Meidän piti kiivetä vesiputouksen ylle ja jatkaa yläjuoksulle taas sellaista pientä kivistä ja viidakkoista polkua. Se oli välillä hieman pelottavaa, koska nousimme parin metrin korkeuteen ja putous veteen olisi ollut melko tuskainen. Onneksi selvisimme kaikki hengissä ja pääsimme toiselle vesiputoukselle. Sieltä matka jatkui vielä vaan korkeammalle, pystysuoraa vuorenrinnettä ylös ja vähän puhistuamme olimmekin melkein vuoren huipulla! Oi, mitkä maisemat! Yritin ottaa kuvia, mutta mikään kuva ei anna oikeuksia sille, mitä näimme. Tämä survivor-seikkailu oli parasta mitä olemme kokeneet koko täällä oloaikanamme! Todella ainutkertaista. Hotellille päästyämme olimme kaikki todella ryönäisiä, väsyneitä ja nälkäisiä. Olimme juuri vaeltaneet 5 tuntia ja kello oli vasta 11.30 :D  Otimme pikasuihkun, etsimme vähän välipalaa ja suuntasimme takaisin kohti bussiasemaa ja Capim Grossoa. 

Meillä ei ollut mitään hajua milloin busseja menisi, mutta meidän onneksemme yksi sattui olemaan juuri pysäkillä. Juoksimme sisään ja ehdimme juuri ja juuri. Nukkumisaikeistamme ei tullutkaan mitään, sillä istumapaikat olivat loppuneet jo ajat sitten. Onneksi bussi tyhjeni melko nopeasti seuraavissa pikkukylissä. Capim Grossoon päästyämme hämmennyin, kun bussi kaartoikin poispäin päätiestä ja lähti kiertämään kaupunkia sen laitamia pitkin. Takana istuva mies sanoi, kun ihmettelin asiaa Alexille, että bussi pysähtyy vain rodoviarialla, joka on 2km AEC-TEA:lta. siinä helteessä ja mielentilassa tämä ei kuulostanut lainkaan hyvältä, joten juoksin bussikuskin luo kysymään, josko voisimme pysähtyä HETI. Onneksi mies oli mukava ja pysähtyä ja juoksulenkkieni ansiosta tiesin jopa missä olimme. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Viikonloppu on ollut hyvin kiireinen myös. Ensin perjantaina ja lauantaina oli jälleen työpajoja, tällä kertaa aiheina olivat teatterimeikki ja graffiti. Graffitiopettajat olivat todella tummia rastafarimiehiä ja niin hauskoja! Pääsimme tekemään maailman hienointa yhteisötaidegraffitia AEC-TEA:n ulkomuurille.  Elinan ja Danin (paikallinen poika, joka vaan aina hengaa kanssamme) kanssa loihdimme vielä sen jälkeen toisillemme ”hienot” meikit.  Kuumuus meinasi kärventää meidät elävältä  ja minulle kävi jälleen kerran köpelösti, kuten viimeksikin aivan yhtäkkiä verensokerini laski niin alas, että pökerryin maahan. Não gosto. Lauantaina illalla oli vielä puolalaisen Adamin jäähyväisjuhla :(. Hän on ollut täällä nyt 4kk ja matka jatkuu Salvadoriin ja sitten ympäri Etelä-Amerikkaa. Häntä tulee kyllä ikävä, sillä lähinnä hän on pitänyt paikkaa pystyssä ja tutustuttanut meitä ympäristöömme. Hän myös esimerkiksi korjasi sänkyni, kun sen rikoin. Mutta aika aikaa kutakin, eikös se niin mene?  

Viikonlopun kruunasi mahtava sunnuntai, jolloin löysimme Capim Grossosta aivan uuden puolen. UIMA-ALLAS! Se kuuluu erääseen pousadaan ja allas ei ollut auki sunnuntaina iltapäivällä, kun sinne suurena 8 hengen gringoporukkana marssimme. Adam kuitenkin puhui meidät sisään, kun paikanpitäjämies kuuli että kaikki (lapsia lukuun ottamatta) maksaisimme muutaman realin, hänen silmänsä kirkastuivat innosta ja hän lupasi tarkistaa asian. Uimaanhan me pääsimmekin, ja kuinka nautimmekaan!  Tämän reissu huipentui vielä piipahdukseen jäätelöbaariin matkalla kotiin ja pysähtymiseen nautiskelemaan açai-annoksia! Niin hyvää, kuulemma super-foodia, amatzonin sademetsästä, mainoksessa sen luvataan ehkäisevän syöpää ja verisuonitauteja yms. ;) Kelpaa!

Temppuilua!

Kiireinen viikonloppu, I like it! Onkohan viikossa joku tapahtumavakio? Koko viikkona ei oikein tapahtunut mitaan, koko AEC-TEA oli pienoisen hellevasymyksen kourissa ja sitten pam! Yhtena paivana tapahtui koko viikon asiat. Aamu valkeni ja hammentyneena huomasimme etta joukkomme oli suurentunut yon aikana kolmella ihmisella. Tyopajojen ohjaajat olivat hiipineet salaa yon aikana Salvadorista tanne. Mukavia tyyppeja, vaikkakin kommunikointimme menee jotakuinkin nain (siis jokakerta kun naemme): "VILMAAA, Im hereeee!" "hehehe". Joo.
Paatin aamupaivalla osallistua sirkustyopajaan, joka jarjestettiin praça de igrejalla (eli kirkkoaukiolla, joo kattokaa vaan kaikki kun teen itsestani pellen). Hieman pelkoa niellen katselin kun eras ryhman jasen kiipesi korkeaan puuhun ja kiinnitti eri oksille trapetsin ja sellaisen violetin temppuiluliinan (oo mika sen nimi on??). Mies selvisi hengissa, mutta sitten aloin epailla josko sittenkaan uskallan osallistua, silla minkaanlaisia patjoja tms ei mukanamme ollut. 'Moi aiti, jouduin sairaalaan kun tipuin trapetsilta asfalttiin.' Uskaltauduin kuitenkin ja en kadu hetkeakaan! Oli aivan megahienoa huomata olevansa mita kasittamattomimmissa asennoissa parin metrin korkeudessa "kato ilman kasiaaaaa!", ja viela ymmartaa jotain ohjeita portugaliksi.
Lounaan jalkeen loysin itseni laheisesta leikkipuistosta Maddoxin ja Tieganin kanssa, jotka ovat 5-vuotiaat maailmankansalaiskaksoset, joiden vanhemmat ovat vapaaehtoisina AEC-TEA:lla. Oikein virkistavaa. Sitten paikalla paukahtaa Alex, uusi amerikkalaisvahvistuksemme, josta kukaan ei tiennyt koska han olisi tulossa, silla mitaan yhteytta haneen ei oltu saatu. No, eras nainen oli hanet kadulta kerannyt ja toi tanne :D Only here. Illemmalla meilla oli viela capoeira, ja olin aivan liekeissa! Kaikki mita kokeilin sujui tuosta noin vain. Olisipa aina nain. Nalkaisina kaikesta tasta urheilusta lahdimme metsastamaan cheap ass street foodia, ja nam mita matkaan tarttuikaan: carne de frango (sellaista grillivarrasta, johon saa valita minka lihan ottaa vaihtoehtoina mm. kanan sydanta :o) ja acarajéta, joka on vahanku paikallinen lihis, mutta se on tehty mistas muustakaan kuin pavuista ja valiin tulee kaikkea...no siis, kaikkea. Esim. katkarapuja ja chilia, omsnoms. Hintaa kaikella talla yhteensa 4 realia, eli alle 1,50e. Oli vaan niin mahtavaa saada oikeaa lihaa SIIS LIHAAAA. :D Jarjestolla sita herkkua saa ehka kerran kuussa, koska se on kallista. Mutta eipa siina, en valita ruoka taalla on hyvaa ja terveellista ja sita on riittavasti. Ja jos kadulta saa alle eurolla lihavartaan, niin mikas siina, jos elain sisallani heraa, voin aina juosta suolukalle! ;) Ilta paattyi viela olueen/viiniin/capirinhaan. Oikein mukava lauantai. Tanaan sunnuntaina meilla on yllatysjuhlat ja saamme kokkausopetusta eraalta paikalliselta naiselta :) Até mais!

beans!

Päivä ilman papuja ei ole päivä eikä mikään. +25C tuntuu siltä, että huppari on laitettava päälle. Ehkäpä nämä kaksi viikkoa ovat siis saaneet minut vähän sopeutumaan paikalliseen elämään. Muutamia shokkeja saattaa tulla kotiin palatessa (esim. vessapaperin voi heittää pönttöön ja suihkusta tuleekin lämmintä vettä tai vettä ylipäätään!) ja papuja ikävä, mutta sitä ei onneksi vielä tarvitse miettiä! Vielä on edessä 11 viikkoa Brasiliaa :)

Nyt tosiaan kun kaksi viikkoa on takana, voin ilmoittaa viihtyväni mainiosti. Rakastan paikallista rentoa elämäntyyliä ja kiireettömyyttä. Rakastan herätä aamulla aikaisin kuuntelemaan kun kukot kiekuvat (kuka mihinkin aikaan tosin, eräskin yksilö mm. klo1.20 viime yönä) ja nauttimaan viileästä ja raikkaasta ilmasta. Jos +20C lasketaan viileäksi. No, ainakin kun vastineena on päivien +35C paahde. On jääneet pitkät kalsarit ja takki käyttämättä. Rakastan tätä yksinkertaista elämää, jota vietämme. 

Tällä viikolla pääsimme puhdetöihin, vapaaehtoisjärjestössä ei ikinä tiedä mitä kaikkea pääsee tekemään, JÄNNÄÄ! Edellisellä viikolla paikallinen survivor-man THE HUNTER tuli tänne ja katkoi naapurin pihan puita, joiden hedelmät vahingoittivat kattojamme. Mieletön mies! Hän saapui flipflop-sandaaleissa paikalle ja kysyimme häneltä ystävällisesti, josko hän haluaisi kenkiä lainaan. Mies aidon hölmistyneenä vastasi: ”mihinkäs minä kenkiä?”. Hän siis karsi puita ja mm. savusti erään ampiaispesän, jonka hunajaa saimme maistella. Työn ollessa valmis me kannoimme oksat /puut porttien ulkopuolelle odottelemaan jätekuskia. Tiistaina oli myös muchirão, viikoittainen suursiivous. Meinasi vähän hiki tulla puunatessa, mutta nyt on siistiä! Jopa puutarhat on kesytetty, vasaroilla. Peruspuutarhatyökalut ovat ylellisyys, kuten hanskat myös. Minä olen myös ollut aamiaisvuorossa, jolloin hommanani on käydä lähileipomossa ostamassa leipää ja eräältä kadunnaiselta maitoa. Lounasvuoroonkin olen päässyt muutaman kerran ja perunamuusistani tuli jo nyt legenda! Taikasanat: voi ja maito, namnam.

Joogassa on päästy eläinasentojen pariin. Nautin joogasta, koska jokaisen kerran jälkeen huomaa eron vartalon jännittyneisyydessä, kyllä toverit kannattaa herätä puoli 7 aamulla joogaamaan! Capoeairassakin on tullut ahkerasti käytyä, Suomeen palatessa sitten eikun matsia. Kuka uskaltaa haastaa mut? Tänään olisimme Elinan kanssa menneet toiseen capoeiraan, joka on enemmän lapsille tarkoitettu, jossa harjoitellaan perusjuttuja.  Oikein sopivan kuuloinen siis meille. Paikalle päästyämme, vähän tosin myöhässä, kuten tapoihin kuuluu (okei eksyttiin matkalla. Aika noloa, koska täällä ei kerta kaikkiaan voi eksyä, sen verran pieni mesta on kyseessä) siellä ei ollutkaan ketään. Yhyy, no ensi kerralla sitten. Matkalla takaisin AEC-TEA:lle kuitenkin spottasimme kaksi valkoista ihmistä, olimme hieman hämillämme tästä. Pojat huusivatkin meille heti: ”Finlandesas?” Joo ja nämä kaverit olivat ruotsalaisia, jotka olivat aiemmin olleet järjestöllä vapareina, ja nyt vain pikaiseen käymässä Capim Grossossa ennen kotiinlähtöä. Hämmentävää. Valkoinen ihminen näillä kaduilla nimittäin on todella eriskummallinen näky. Kaikkialle mennessämme ihmiset tuijottavat meitä, jopa epäkohteliaan pitkään. Niin aikuiset kuin lapset kääntyvät tuijottamaan peräänsä, kun näkevät meidät.

Tänään illalla minulla on tarkoitus olla ensin portugalin tunti ja sen jälkeen pidän englannin yksityistunnin eräälle paikalliselle miehelle. Wish me luck with that! Viikonloppuna tänne saapuu uusi vapaaehtoinen Amerikasta ja täällä järjestetään myös muutama työpaja, joihin saamme osallistua. Tupa tulee olemaan siis täynnä. Myös Aija on tulossa Salvadorista ja hänelle olisi tarkoitus järjestää yllätysjuhlat. Kaikkea jäännää siis tiedossa. Nyt aion mennä nauttimaan uutta melkein lempihedelmääni maracujata! Ihan kelpaa tämä elely!

Still alive?

Kuolema. Sunnuntain olen viettanyt vaakaasennossa riippumatossa maaten, aurinkoa ottaen ja kirkkojameja kuunnellen. Kuullostaa rentouttavalta. Kaukana siita. Eilisen jaljilta kengat hukassa, sormessa polttomerkki ja vessa lahella. Kummasti osasin koko illan puhua portugalia, nyt taas ei sujukaan samalla lailla. Kiva viikonloppu muuten :) Huomenissa aamulla taas feira, eli torille ostamaan viikon ruoat.
Capoeira-opettaja rakastui muhun, kuulemma, itsehan en ihan ymmarra sen aksenttia. Tanaan olisi taas illemalla reenit, taitaa talla kertaa jaada valista. Perjantaina oli ensimmainen ruoanlaittohuki mulla. Hieman jannitti, koska ensinnakin parinani oli tytto, huonekumppanini, joka ei puhu kuin pari sanaa englantia ja toisekseen loppuviikosta ainekset alkoivat olla vahissa. Jotain poperoa saatiinkiin tehtya, ja kuulemma hyvaa oli. Meinasi kayda kopelosti, jostain syysta aivan varoittamatta kun olin valmistamssa hedelmamehua silmissani sumeni ja tuli HIRVEA olo. Verensokeri oli laskenut niin alas, etta melkein pyorryin. Olin kuulemma kalpea kuin lakana ja minua vain heikotti. Eikun juomaa ja ruokaa naamaan, niin tastakin selvittiin. Toinen riesa, jonka olen saanut on ystavamme hyttyset. Taalla ei ole edes satanut piitkaaan aikaan, joten hyttysia ei kuulemma ole. Jostain syysta kuitenkin koko vartaloni on taynna paukamia, siitakin huolimatta etta joka yo nukun hyttysverkon sisalla. Eikohan tama tasta. Huomenna olisi ensimmainen oikea tyotehtava, yksityisenglannintunti ja lisaa visiitteja tuleviin mahdollisiin projektikohteisiin. Hyvaa uutta viikkoa kaikille!

belíssimo

Ensimmainen capoeira class oli eilen ja eu adoro! Oli aivan mahtavaa. Vaikka mitaan en oikeastaan osaakaan, niin parasta on vain heittaytya liikkeiden vietavaksi ja olla valittamatta siita milta ehkapa nayttaa. Eilen lisamausteen toi viela se, etta paikka, jossa tunnit yleensa pidetaan oli jonkun ryhman kaytossa, joten menimme eraalla praçalle kaupungin keskustan tuntumaan. Oli hienoa play capoeira, kun ihmiset tuijottivat ja ottivat kuvia ;)
Olen ollut myos kahdesti joogatunnilla ja ai etta se tekee hyvaa! Kuinka epavenyva ihminen voikaan olla? Kavimme tutustumassa vammaisten toimntakeskuksessa tanaan ja luulenpa etta aion tehda jonkun projektin sinne, niin mukavia ihmiset olivat. Rikoin myos sankyni, jonka aion pian Puuha Petena korjata. Vesi tuli tanaan ja pian menen ensimmaista kertaa OIKEAAN suihkuun taalla <3 Mutta nyt portugain tunnille, mais tarde!

p.s langaton netti on pois kaytosta, koska koneet vievat niin paljon energiaa, joten en tieda kuinka usein paasen paivittelemaan mitaan! Pitaisi nimittain yrittaa paria projektiakin vasata (international opportunities for youngsters, why to learn english here and that should be in portuguese :D and then school work, and we have one computadora and lots of users :S)

Tudo bem

Ihmettelen syvästi, että pääsimme pois ehjin nahoin Salvadorista. Päivämme täyttyivät mitä hämmentävimmistä seikkailuista. Päätimme jäädä sinne vielä yhdeksi extrapäiväksi, sillä rannikko ja suuri kaupunki houkuttelivat meitä puoleensa. Elinan kanssa lähdimme lauantaina aamupäivällä shoppailukierrokselle ja mukaan tarttuivat oudoimmat housut ikinä sekä korvapuikkoja. Päätimme myös samalla kertaa käydä katsomassa kirkkoaukion, josta Aija (suomalainen, lähes jo paikallinen, oppaamme) oli maininnut. Tie oli kovin jyrkkä ja pitkä. Pääsimme orjakirkolle, jolla olimme aiempana päivänä käyneet katsomassa perinteistä orjamessua, joka on pysynyt melkein samanlaisena koko historiansa ajan. Kirkolla kuitenkin meinasimme paahtua elävältä, en suosittele kenellekään päämäärätöntä kävelyä keskipäivän helteessä. Otin kuvaa kirkon viereisestä luostarista ja polveni lähes suli asfalttiin. Matkalla tapasimme myös Alpo-koiran serkkupojan, parka loikoili kadulla niin surkean näköisenä, että lähes hellyin. Takaisin hostellille ryömimme, sillä voimamme olivat ehtyneet jo aikapäiviä sitten ja sisään mentyämme melkein pyörryimme. Iltapäivällä lähdimme Aijan ja hänen erään brasilialaisen ystävän kanssa Salvadorin parhaalle rannalle. Näin meille luvattiin ainakin. Todellisuus oli tämä: jokaisella ihmisellä juuri vartalonsa verran tilaa rannalla, paljon roskia, ei tilaa liikahtaakaan, pilven polttajia ja kova meteli. En pitänyt juuri minään. Tutustuimme kuitenkin moneen mukavaan tyyppiin ja eräskin vanhempi herra jumaloi kauneuttamme (HAHA) ja antoi 10 pistettä ulkonäöstä. Sain myös naimatarjouksen brasilialaiselta pojalta, tykkäsi kovasti hiuksistani ja vaaleasta ihostani. Saakoon kysyä kättäni isältäni. Auringonlaskun kävimme katsomassa majakalta ja se oli kaunis! Illalla tuttuun tapaan sambarytmejä ja vähän caipiroskaa.

Seuraavana päivänä meidän oli määrä lähteä final destinationiimme eli Capim Grossoon, pieneen sisämaakaupunkiin. Matkaa Salvadorista kertyy noin 200km ja bussilla tämä vie noin 4 tuntia. Ajattelimme lähteä hyvissä ajoin, hyviä busseja kun meni 4 päivässä: 8.30, 12.00, 14.30 ja 18.00. Tähtäsimme 12 bussiin, men hur gick det sen? Huomasimme, että koko Salvadorissa oloaikamme olimme eläneet väärässä ajassa, tunnin jäljessä. Bahiassa nimittäin on juuri siirrytty monen vuoden jälkeen taas kesäaikaan, joten kaikki olivat hieman sekaisin oikeasta ajasta, ei paljon menoa haitannut. Muutenkin Brasiliassa voi ottaa melkoisen lunkisti aikojen ja aikataulujen suhteen, tunnin heitto on normaalia missä tahansa asiassa. Päätimme siis lähteä 14.30 bussilla, joten Salvadorin vanhasta kaupungista lähdimme kohti linja-autoasemaa kello 13 aikoihin. No tämähän ei tietenkään riittänyt, joten perillä huomasimme olevamme auttamattomasti myöhässä kyseisestä bussista. No ei lannistuta toverit, eikun ostamaan lippu kuuden bussiin. Löysimme pienen etsimisen jälkeen oikean tiskin ja saimme liput Capim Grossoon. Kuvittelin ymmärtäneeni, että nainen sanoi: ”3 tunnin päästä lähtee bussi”, mutta hän tarkoittikin, että kolmelta. Goodbye hyvä bussi siis. Liput olivat halvat ja bussi yllättävän hyvä ja mukava. Siinä oli ilmastointi ja parempi vessa, kun Suomessa koskaan! Perille saavuimme kuinka ollakaan tuntia myöhässä, onneksi vastaantulijat olivat jaksaneet odotella ja pääsimme turvallisesti AEC-TEA:an.

Ensimmäiset päivät täällä olemme lähinnä tutustuneet ihmisiin ja paikkoihin, niin täällä järjestöllä kun ympäri kaupunkia. Kaikki vaikuttavat supermukavilta, vaikka osan kanssa yhteistä kieltä ei vielä olekaan. Olen kuitenkin vakuuttunut, että kolmen kuukauden päästä portugali sujuu kuin vettä vaan ;). Yrittämisen puutteesta ei ainakaan jää kiinni, meillä on jo ollut portugalin tunteja ja kaikki ympärillä yrittävät puhua mahdollisimman paljon portugalia, että kaikki varmasti oppisivat. Täällä on myös mahtavia paikkoja, joissa voin harjoitteluani suorittaa. Sen lisäksi, että annan englannin tunteja, voin mennä vaikka läheiselle luomutilalle, mielenterveyskuntoutujienyksikköön tai vähäosaisten kouluun auttamaan (sillä he ovat kovin köyhiä kaikki ja apu on tarpeen!) ja saamaan ihmisiä osalliseksi yhteisön asioista. Aika ei varmasti tule pitkäksi, sillä työn lisäksi talo täytyy pitää pystyssä, eli jokaiselle kuuluu ruoan tekemistä, siivousta, ostoksilla käymistä torilla (joka on oma luku sinänsä!), tiskaamista ja puutarhanhoitoa yms. Aion myös osallistua capoeiraan ja joogaan. Tästä tulee varmasti hyvä reissu!

Nyt kun tuntien pitäminen ei ole vielä alkanut, olemme myös kuluttaneet päiväämme riippumatossa loikoillen ja syöden takapihan mangopuun satoa. EN tiedä ehkä mitään parempaa tällä hetkellä! Oman lisäarvonsa tuo jälleen kerran oikeiden asioiden äärellä oleminen: vessan vetäminen ei sujukaan ihan noin vain, huuhtomiseen pitää käydä silakoimassa naapurin kaivosta vettä ja heittää ämpärillä pönttöön, sillä kaupungin vesi on jostain syystä pois päältä. Alkeelliset olot sopivat minulle, tarvitsemmeko kaikkia länsimaalaisia mukavuuksia? (Pelastetaan maailma yksi vesipisara kerrallaan tai jotain.) Täällä siis kaikki hyvin, vielä ei ole ikävä kotiin ja pakkaseen ;)

I'm walking on sunshine

Eilen oli onnistunut päivä, emme joutuneet ryöstetyksi :D Itse opin kerrasta, enää kannan mukanani rahaa rintsikoissa ja enpä oikein muuta. Jos on reppu, niin siellä kameraa. Ainut huono puoli on se, että rahat hikeentyvät kovin ja niitä on hienoa kaivaa kassalla!

Mutta ei toki päivää ilman seikkailua. Eilen lähdimme aamupäivästä kävelemään satamaan, josta ottaisimme lautan läheiselle saarelle. Katsoimme kartasta mistä kohdin lautta lähtee ja sitten matkaan. Me kävelimme ja kävelimme ja kävelimme. Satamaa oli, mutta ei meille. Yritimme kysyä ihmisiltä, kukaan ei puhunut englantia tai ymmärtänyt surkeita yrityksiämme kysyä asiaa portugaliksi. Ei edes poliisit. Lopulta oli niin kuuma, että luovutimme ja jäimme bussipysäkille seisomaan. Pian huomasimme että joissain busseissa luki 'Ferry Boat', joten päätimem kokeilla onneamme. Pysäytimme yhden tällaisen bussin ja hyppäsimme kyytiin. Rahastajaa ei ollut, joten menimme etuovesta ja kuski ei tietenkään ymmärtänyt meitä. No silakoimme itsellemme ilmaisen bussimatkan ja pääsimme suoraan sinne oikeaan satamaan. Laivamatka kesti 45 minuuttia ja saimme ihailla Salvadoria mereltä käsin! Perillä meitä odotti paratiisisaari, jossa oli lähinnä turisteja ja rikkaampaa väkeä, niin ei tarvinnut pelätä ja uskalsi jopa kamera kädessä kulkea. Jälleen kerran herätimme huomiota valkoisen värimme takia, jes! Tällä kertaa kokonainen perhe tummia ihmisiä osoitteli meitä ja puhuivat jostain aurinkorasvakertoimista, muuta en ymmärtänyt. Kaipa pelkäsivät meidän raukkojen palavan, mitä muuten tehtiinkin.

Illalla sitten alkoivat taas meiningit ja saimme esimakua tulevista karnevaaleista. Menimme katselemaan perkussioesiintyjiä ja sambaamaan! Huh että tuli hiki. Ja söin pihviä, eläimestä ei tietoa, mutta hyvää ja halpaa oli! nam. Sen huomion olen tehnyt, että täällä pärjää vähemmällä ruoalla ja unella. Herään joka aamu viimeistään 8 ihan virkeänä ja syön kerran päivässä, kuumuudessa ei vaan tee mieli syödä. Juomaa menee tosin varmaan 5 litraa päivässä.

Nyt vielä yksi päivä Salvadorissa ja sitten lähtö Capim Grossoon ja sisämään kuumuuteen! (sulankohan siellä?)

Vamos a la playa

Matka lähti käyntiin varsin mainiosti. Helsingin lumimyrskyn takia ei lähdetty kun tunti myöhässä. Tunnin vaihtoaika Frankfurtissa muuttui 10 minuuttiin. Ai ei _ihan_ ehditty koneeseen. No onneksi mukava mies meille järjesti liput Lissabonin kautta Salvadoriin VIELÄ SAMALLE PÄIVÄLLE! Kauhupuheet Frankfurtiin jäämisestä (jopa koko harjoittelun ajaksi) muuttuivat muutaman tunnin tylsyyteen Frankussa.
Olin ensimmäisen lennon nukkunut hirveässä koomassa, koska yöllä en nukkunut silmällistäkään (lähtö oli klo 1) ja uusi saksalainen "ystävämme" vei mehut, huhhuh mikä tyyppi. Missasin täten aamiaisen, joten nälkä alkoi olla melkoinen lentoa odotellessa ("JES molemmilla lennoilla tarjotaan ruokaa!") lentokentältähän mitään ei voinut ostaa, koska sämpylän hinta 5€ tuntui huonommalta vaihtoehdolta silloin. Kun ateria vihdoin tuotiin eteemme matkalla Lissaboniin, aloin lähes itkeä ja kiitoksen sijaan lausuin stuertrille sanat "I love you". Ikinä ennen en ole syönyt niin hyvää nakkimuusipannukakkua. Portugalin kielinen tv:ssä pyörinyt visa ei ole varmasti koskaan ennen viihdyttänyt ketään kielitaidotonta niin paljon.
Meinattiin melkein jäädä Lissaboniin, kun päästiin astelemaan sen kamaralle ja siellä oli aurinko ja lämmin ja palmuja. Salvador kuitenkin voitti tällä kertaa ja matka jatkui. Maailman pisin lento. Päiväntasaajan eteläpuolella meinasi kaipuu vaakatasoon viedä minulta hengen. Selvisin hilkulla. (Suomeen takaisin tulen sitten teleportilla!!) Salvadoriin päästyämme meinasi kuumuus viedä minulta hengen. Oli puoliyö ja asteita 27C. Öinen Salvador oli rauhallinen ja täydellisen erilainen, kun päiväsaikaan. "Näille kaduille ei sitten illalla ole mitaan asiaa" meitä neuvottiin ja ei kyllä tulisi mielenkään! Raiskauskujia.
Hostellimme on sympaattinen, ihania värejä ja hämmentäviä kuvia. Dormissamme on kaksi miestä, jotka puhuvat vain portugalia, elekieli on hyvä kieli. Ikkunoita ei löydy, ei myöskään ulko-ovea (vain joku portti, joka suljetaan yöksi). Mutta yöllä huomasin pedistäni olevan merinköalan, ihanaa <3 Aamulla lähdimme rannalle kävellen, matkalla Antin järkkäri yritettiin ryöstää. Onneksi poika oli pieni ja saimme kameran kiskottua itsellemme. Villi meininki! Ranta sai mielen taas kohoamaan, turkoosia vettä ja valkoista hiekkaa, isot aallot. Valkoinen iho on hieman punakka nyt. Muuten, vinkki: älä katso tummaa ihmistä vieressäsi ja vahingossa vilkaise omaa kättäsi tms. KUOLEMAN KALPEA. Onneksi koko ajan muisti laittaa rasvaa ja juoda, sillä täällä on kuuma! Päiväntasaajan läheisyyden huomaa selvästi. Sen lisäksi olemme ehtineet matkata paikallisella bussilla ja käydä kauppoja PORTUGALIKSI HUOM! :D Minä yritän espanjaa ja takaisin saan portugalia, kumpikin osapuoli ymmärtää tarpeeksi, että yhteisymmärrys säilyy ;) Jouduimme myös toisen ryöstön kohteeksi, kun kaulakoruni ryöstettiin. Joo me kai vähän erotutaan joukosta valkoisine nahkoinemme. Enpä taida enää kantaa mitään mukanani. Onneksi olen muutenkin kätkenyt rahojani sinne ja tänne ja kaikki oikeasti arvokas on hostellin turvalokerossa.
Illalla vielä tiedossa joku härdelli ja "punnitse ja säästä"-ravintola namnam. Brasilia on mahtava, pienistä alkuvaikeuksista huolimatta :)

True colors

Peace. Not in my hands anylonger. Peace out! See ya later homies. Nym määä lähre Brasiliaa!

Paniikkipostaus

Missä mun kameran laturi on? Miksi verkkopankkitunnukset ei toimi? Ai niin apteekkiin. Pitäis varmaan pakata. Pesukone oo nopeempi, pliiiiiisssss! Mistähän terminaalista mun lento lähtee? Joo moi. Last. Minute. Panicking.

Hukkasin mun todo-listan, joten mutulla vaan. Living on the edge. Ei kyllä tunnu, tai varsinkaan näytä, että tänään, no okei huomenna, 1 aikaan yöllä olisin oikeasti lähdössä. Hahaha hyvä vitsi, mut for real! Todella sekavaa tekstiä, mutta sen siitä saa kun lähtö maailman toiselle puolen häämöttää. Nyt koitan muistella listaani ja tehdä jotain oikeaa ja ehkä hyödyllistä. IIK!