Karnevaalit. Oli hieman hilkulla päästiinkö lähtemään Salvadorin karnevaaleille. Kuten aiemmin mainitsin, poliisit lakkoilivat juuri ennen karnevaaleja. Salvadorin tilannetta kuvailtiin meille muun muassa näin: ”Helvetti on irti!” ”EN ole poistunut asunnostani moneen päivään, enkä aio!” toisaalta taas ” Eipä täällä muuta, kuin todella hiljaista kaduilla.”. 16 ihmistä/päivä kuulemma sai surmansa, mutta kukapa tietää kuinka monta normaalina päivänä kuolee Salvadorissa. Salvador on siitä hullu kaupunki järjestää karnevaaleja, että rikkaiden ja köyhien ero on todella huomattava ja silmäänpistävä. Tämä luo tietenkin omat vaaransa, kun favelojen ihmiset, joilla ei ole mitään hävittävänä elämässään ja rikkaat niin turistit, kuin paljasjalkaiset salvadorilaisetkin kaikki laitetaan samaan kaupunkiin bilettämään. Charles kertoikin meille tarinoita karnevaaleilta ja antoi hyviä vinkkejä ”Olkaa vaan viisaampia, kun ne tyhmimmät ihmiset siellä.” Okei saatiin me paljon hyödyllistäkin tietoa mm. siitä mihin mennä, millaisissa porukoissa kulkea ja siitä, ettei MITÄÄN pidetä mukana. Rahat kenkään ja menoksi! Ja kengiksi siis tennarit, ei missään nimessä sandaaleja, jos haluaa säilyttää jalkakultansa. Lisäksi Charles lupasi toimia koekaniininamme Salvadorin tilanteesta ja lähti viikonlopuksi sinne, ”Jos tulen takaisin, sinne on turvallista matkustaa. Jos en tule takaisin, ei varmaan kannata lähteä.” Kaksi päivää aiottua myöhemmin ja vain pari tuntia ennen bussimme lähtöä huojennuksemme Charlie palasi ehjin nahoin luoksemme. Eikun matkaan siis!
Bussimme lähti CapimGrossosta 12.45 aamuyöstä ja saavuimme perille Salvadoriin vähän 5 jälkeen aamulla. Hieman pöllähtäneenä matkasta, tuulettimesta ja pienistä unista keräsimme kamppeemme ja hyppäsimme citybussiin. Salvadorissa satoi kaatamalla, mutta se oli vain virkistävää, sillä CG ei ole satanut sitten tulomme. Pääsimme Pelourinhoon ja Salvadorin kuuluisalle hissille (entiiämiks se muka on kuuluisa, siitä ei ees näe mitään) ja se oli kiinni! Me muututtiin tosin Hannu Hanhiksi sillä hetkellä, sillä juuri kun pohdimme mitä tekisimme, hissin portin ovet avattiin ja mies päästi kourallisen ihmisiä sisään. Mekin toki tungimme sinne ja silakoimme ilmaiseksi ylös. Hostellille saavuimme 6 aamulla ja sammuimme kaikki peteihimme. Parin tunnin yöunien jälkeen olimme valmiita taistoon ja lähdimme katselemaan Salvadoria. Kaikki olivat työntouhussa ja valmistelivat karnevaaleja illan avajaisia varten. Brasilialaiseen tapaan kemut alkoivat pari tuntia myöhemmin, kun mitä niiden piti, mutta eipä se menoamme haitannut. Kun bileet sitten varsinaisesti alkoivat, me hukkasimme Antin kahden minuutin jälkeen. Classic. Opimmekin kolmen illan aikana, että 2-3 ihmistä on maksimi, joka siinä porukassa voi liikkua yhdessä. Joka ilta jossain välissä hukkasimme osan joukostamme.
Karnevaalit olivat jotain niin käsittämättömän hullua, ettei niitä voi edes kuvailla. 3-5 miljoona ihmistä samassa kaupungissa pitämässä hauskaa. Se oli hienoin kokemus ikinä, enkä sitä voi ikinä unohtaa! Onpahan nyt koettu maailman suurin katujuhla, olo on myös sen mukainen. Olen hieman harmissani siitä, etten pysty pullottamaan aromia kengistäni ja lähettämään sitä teille kaikille. Just lovely. Kuvitelkaa mitkään festarit, kertokaa se näky jollain tuhannella ja lisätkää se fakta, ettei Brasiliassa ikinä kukaan heitä roskia muualle kuin kadulle (kyllähän joku ne siivoaa) ja pystytte ehkä kuvittelemaan, miltä siellä näytti. Siihen kun vielä lisää vessojen puuttumisen, parit ketsupit yms., katuojat ja vesikuurot niin kenkieni kohtalo saattaa aueta teille paremmin ;). Valkoinen tyttö sai hieman huomiota osakseen ”Voitko yrittää olla hieman tummempi” taisi olla yleisin kommentti kanssajuhlijoiltani. Toisaalta sain myös aika monta (liian monta) ilmaista kaljaa ja uutta ystävää kolmen illan aikana.
Pelottavinta oli aina, kun poliisit sattuivat kohdalle. He kulkivat väkijoukossa pitkinä jonoina, pamppujen kanssa, ja aina kun he sattuivat kohdalle, kaikki lakkasivat hengittämästä ja tanssimasta. Jos olit tiellä, niin randomihmiset kaappasivat sinut syliinsä pois tieltä, nimittäin, jos vahingossa koskit poliisiin, niin he hyökkäsivät kimppuusi pamppuineen. Muutaman kerran tämä tapahtui lähelläni ja silloin oli kaaos lähellä. Ihmiset sinkoilivat joka suuntaan ja pakkautuivat lähemmäksi, kun ikinä ajattelisit, on mahdollista. (jos kärsit ahtaanpaikankammosta, niin en suosittele karnevaaleja sinulle) Toinen maailman hulluin kokemus oli popkorni. Minä ja Alex jouduimme tällaiseen viimeisenä iltanamme. Popkorni= bändi soittaa ison rekan lavalla, jos maksat miljoonan voit päästä sinne seisomaan. Rekan ympärillä on köydet, joissa ihmiset, jotka maksavat pari sataa euroa saavat olla hieman turvallisemmin ja voivat pitää esim. kameroita esillä. Köysien ulkopuolella on kaikki muut ihmiset, jotka tanssivat ja riehuvat ja pitävät hauskaa, ja missä mielestäni parhaat bileet olivat. Nämä ihmiset, jotka ovat köysien ulkopuolella alkavat hyppiä eteenpäin hullua vauhtia, kyynärpäät sivuilla yrittäen tyrkkiä niin montaa ihmistä kuin mahdollista. Tässä siis popkorni. Kaduilla on aina reunat, joten tila on rajattu, kun ihmiset ovat muutenkin pakkautuneet todella tiiviisti ja sitten vielä alkaa hullu hyppely sinne sun tänne meinasi paniikki iskeä. Hauskaa oli silti! Ja saavutettiin tavoitteemme biletystä klo 17-5.30. Juomien välissä tankkasimme vähän lihavarrasta ja grillattua juustoa. Melkein itkin onnesta, kun vihdoin sain lihaa systeemiini!
Päivisin meininki ei ollut läheskään niin hullu, joten me vietimme ne rannalla, kalastajaveneissä loikoillen ja acaita syöden. Tosin yhtenä päivänä kävellessämme takaisin PelourinhoonBarrasta, jouduimme keskelle vesipyssysotaa ja tietenkin siinä 5km matkan aikana olimme kohde numero 1! Minussa ei ollut yhtäkään kuivaa kohtaa, onneksi myös päälläni oli valkoinen t-paita. Onnistuimme myös törmäämään CapimGrosso-tuttaviimme, en voi vieläkään käsittää miten tämä on mahdollista, mutta bongasimme 4 eri tuttua ihmistä 3 päivän aikana!
Karnevaalien aikana pääsin näkemään aivan uuden puolen Salvadorista. Viimeksi siellä ollessamme näin historiallisen keskustan ja favelat. Tällä kertaa pääsin tutustumaan siihen rikkaaseen puoleen. Voisin sanoa, että kelpaa. Alexin eräs koulukaveri oli vaihto-oppilaana Salvadorissa ja hän oli naapurustossa, jossa asuu pelkkiä rikkaita ihmisiä. Koko Salvadorin valkoisesta väestöstä 80 % asuu kyseisessä naapurustossa. Paikka oli UPEA. Asunnot olivat ilmavia ja suuria, niiltä oli mahtavat näköalat rannalla ja monilla yksityisranta-alueet. Melkeinpä joka asunnon parvekkeella tai katolla oli uima-allas. EN mä varsinaisesti vihannut sitä paikkaa.
Kolme päivää karnevaalihumua oli aivan tarpeeksi minulle, jalkaparkani olivat niin kuolleet! Oli mahtavaa palkita itsensä pienellä rantalomalla. Päädyimme ottamaan bussin pari tuntia pohjoiseen Salvadorista ja löysimme pienen todella sympaattisen kylän, keskeltä ei mitään. Hostellimme oli kaukana kaikesta keskellä palmuja ja hedelmäpuita ja siellä oli pikkuapinoita kaikkialla! Vietimme päivämme makoillen riippumatoissa, syöden ja maaten rannalla, joka oli kaunein mitä olen koskaan nähnyt! Valkoista hiekkaa kilometrikaupalla, turkoosia vettä ja ei yhtäkään ihmistä missään. Ei mitään turistimyyjiä, rantabaareja tai muutakaan. Vain sinä ja ajatuksesi. Löysin rannalta kuolleita kaloja, jotka olivat isoimpia, joita olen koskaan nähnyt, niillä oli hevosen hampaat ja piikkejä. PELOTTAVIA! Uiminen oli sen jälkeen vähän nihkeää. Aallotkin olivat niin isot, ettei rantavettä kauemmas oikein uskaltanut mennä. Palamatta en jäänyt, mutta taisi vähän väriäkin tarttua. En kyllä kadu tätä harjoittelupaikkaa lainkaan!
Oli myös mukava palata takaisin kotiin CapimGrossoon, varsinkin kun meitä odotti täällä uusi vapaaehtoinen Michelle Meksikosta! Siistiä saada uusia naamoja tänne JKeksimme myös miten Skypen saa toimimaan <3 Äitin ei tarvii olla enää huolissaan.
No comments:
Post a Comment