Take the watermelon, take it!

ONDE FOI AS DIAS? Kahden viikon paasta jo suuntana on Salvador ja sitten ensimmainen paiva huhtikuuta lento Suomeen. ABSURD. Mutta eipa murehdita siita viela. Viela on kaksi viikkoa aikaa pitaa hauskaa ja nauttia lammosta. Joo ja sita riittaa. Eilen meilla kesti Alexin kanssa yli 20 minuuttia matkaan, jonka Suomessa kavelisin varmasti alle 10 minuutissa. Ehka meista on vaan tullut brasilialaisia. Mutta mihinkas sita kiire on valmiissa maailmassa? Ja tietty matkalla pitaa jaada rupatteleen kaikkien ihmisten kanssa myos. Ette kuulkaa tunnista mua, kun saavun Suomeen. 

Tanaan olen onnellinen. Viikko meni hyvin. Rakastan mun oppilaita ja mun projektejani. Rakastan sita tunnetta, kun vihdoin ymmarran keskusteluja. Rakastan, kun pystynkin vastaamaan jarkevilla lauseilla, ilman sita mongertamista. Okei tasta tunteesta ei paase nauttimaan liian usein, mutta vihdoin musta tuntuu etta puhutaan jotakuinkin samaa kielta tan paikan kanssa! Rakastan mun pikku ruutineja. Rakastan myos spontaaniutta. Rakastan etta voin kerata tuoreita hedelmia mun takapihalta. Mutta tykkaan myos ajatuksesta tulla Suomeen.